MM-kisajärjestäjät: Lippuhintoja ei lasketa
Kisäjärjestäjien mukaan jääkiekon MM-kisojen lippujen hintaa ei lasketa Suomessa. Ruotsissa päädyttiin päinvastaiseen ratkaisuun, kun katsomot ammottivat perjantaina tyhjyyttään.
MM-kisajärjestäjien mukaan Suomessa lippuhintojen laskeminen ei ole tarkoituksenmukaista. Ruotsissa lippujen hintaa päätettiin laskea, kun eilen perjantaina katsomossa oli vain kourallinen katsojia.
Kisajärjestäjien mukaan Kanadan, Yhdysvaltojen ja Slovakian peleihin katsomot on jo myyty loppuun. Suomen peleihin paikkoja on vielä jäljellä Ranskaa, Sveitsiä ja Kazakstania vastaan.
Eilen alkaneiden jääkiekon MM-kisojen avauspelejä seurasi Helsingissä paikan päällä yli 27 000 ihmistä, kertoo MM-kisaorganisaatio.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
Monta hankalaa kiveä on käännettävä sote-toteutuksessa
Vastuukuntamalli vai nykyinen Kainuun sote-kuntayhtymä. Siinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisvaihtoehdot, joiden käyttöönottoa ja ajankohtaa kainuulaiset päättäjät pohtivat.
Oppilaiden epäreilu kohtelu riitti - yli 300 koululakossa
Oulussa Korvensuoran ja Talvikankaan koululaiset kapinoivat sisäilmaongelmia ja epätasa-arvoista kohtelua vastaan koululakolla. Vanhempien mukaan koululaiset ovat saaneet koulutiloista kuumeilua, kurkun ja silmien kirvelyä ja päänsärkyä.
VR myy lippuja lakossa oleviin busseihin
VR:n verkkokauppa myy Tikkurila-Helsingin lentoasema -välille bussilippuja, vaikka linja ei ole kulkenut Veolian lakon takia Vantaalla päiväkausiin. VR:n viestintäpäällikkö sanoo, että äkillinen lakko ei ole syy poistaa reittejä verkkokaupasta.
Murhaoikeudenkäynnissä ennätystiukat turvatoimet Joensuussa
Joensuussa on alkanut oikeudenkäynti, jossa syytetään entistä joensuulaista skiniä muun muassa murhasta. Koko viikon kestävässä oikeudenkäynnissä on syytettyinä yhteensä 12 ihmistä. Mittavilla turvatoimilla pyritään takaamaan oikeudenkäynnin rauhallinen kulku.
Energialähettiläs saattaa päästä mukaan pääministerin vienninedistämismatkoille
Pääministeri Jyrki Katainen harkitsee Vaasanseudun energialähettilään ottamista mukaan vienninedistamismatkoilleen eri puolille maailmaa. Kataisen mukaan ajatus on hyvä ja se voisi avata uusia mahdollisuuksia suomalaisen ja pohjalaisen energiaosaamisen vientiin.
Käteissakotus olisi tuonut Gumball-kaahailijoilta miljoonan - poliisi sanoo bye bye
Gumball-autoilijoiden hurjat sakkorahat jäävät todennäköisesti Suomen valtion haaveeksi. Törkeään liikenteenvaarantamiseen syyllistyneet kuskit pääsevät Suomesta pois käytännössä ilman rangaistusta.
Ultrakevyille lentokoneille kaavaillaan tiukempia määräyksiä
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi suunnittelee muutoksia ultrakeveiden lentokoneiden ilmailumääräyksiin. Syynä ovat koneille viime aikoina sattuneet onnettomuudet: toukokuussa ultrakeveiden koneiden turmissa on kuollut kolme ihmistä.
Patonkijonosta tuli pysyvä kesän merkki
Ruuan ystäviä hellitään tulevanakin kesänä, kun Suomessa hyvin vastaan otettu Eurooppalainen ruokatori kiertää maata. Kokkolassa mukaan tulevat tänä vuonna myös alueen pientuottajat. Luvassa on aiempaa enemmän valmiita annoksia. Ruokaan tutustumista helpotetaan suomenkielisillä teksteillä.
Kotkan lapsikaappaustapaus hovioikeuteen
Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomitsema kotkalaismies jätti valituksen määräajassa. Mies ilmoitti jo aiemmin olevansa tyytymätön runsaan kolmen vuoden vankeustuomioon.
