Pohjois-Karjala |

Mökki- ja venemurtojen sarja paisuu yhä

Poliisi on jatkanut eri puolilla Pohjois-Karjalaa tehtyjen varkauksien tutkintaa. Uusia varkauksia on paljastunut ja poliisi on löytänyt myös uusia varastetun tavaran kätköjä.

Riippulukko roikkuu ketjuissa veneen kokassa.
Poliisi kehottaa tarkastamaan, etteivät rosvot ole vierailleet veneissä tai kesämökeillä. Kuva: YLE / Heikki Haapalainen

Pohjois-Karjalassa kevään ja kesän mittaan tehty omaisuusrikosten sarja paisuu. Varkauksia on tehty muun muassa Outokummussa, Kontiolahdella, Joensuun Enossa ja Kiihtelysvaarassa, Ilomantsissa sekä Lieksassa. Rosvojen kohteena olivat lähinnä vapaa-ajan asunnot ja veneet.

- Poliisi teki vielä viikonloppuna kotietsintöjä ja löysi lisää varastettua tavaraa, kertoo rikoskomisario Sulo Honkanen.

Varkauksien takia on edelleen pidätettynä kolme ihmistä. Tutkinnan mittaan poliisi piti kiinniotettuina myös muita ihmisiä, mutta heidät on vapautettu.

Poliisi kehottaa ihmisiä tarkastamaan mökkinsä ja veneensä.

Saaliina muun muassa grillejä ja petauspatjoja

Sitten on rakennustyökaluja, grillaustarvikkeita ja grillejäkin.

– rikoskomisario Sulo Honkanen

Virkavalta on takavarikoinut paljon omaisuutta, jolle kaikelle ei vielä ole löytynyt omistajaa.

- Siellä on juuri tällaisia kotitalouteen liittyviä tavaroita kuten astioita ja kodin työkaluja. Sitten on rakennustyökaluja, grillaustarvikkeita ja grillejäkin. Kesämökkien lämmittimiä ja ihan tällaista vaatetavaraa kuten sänkyjen petauspatjoja ja tämän tyyppistä. Ja kalastusvälineitä on ja veneilyyn liittyviä tarvikkeita, saaliista kertoo rikoskomisario Sulo Honkanen.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä