Keski-Suomi |

Mölysammakko on matelijamaailman hurmuri

Matelijat ja sammakkoeläimet puistattavat ja pelottavat monia. Luontokuvaajat Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva haluavat maata kiertävällä valokuvanäyttelyllään karistaa ennakkoluuloja ja näyttää yleisölle matelijamaailman kiehtovuuden.

Mölysammakko. Kuva: Lisse Tarnanen

Luontokuvaaja Lisse Tarnasen mielestä matelijat ja sammakot ovat kaltoinkohdeltuja eläimiä.

- On niin väärin, että jos eläimellä ei ole pörröistä turkkia tai sulkapintaa, sitä muka saisi automaattisesti lyödä kivellä päähän!

Käärmeitä ja muita matelijoita pelätään ja inhotaan yleisesti. Tarnasen mukaan tämä on yleensä turhaa ja johtuu tietämättömyydestä.

- Esimerkiksi lähes sokea kyykäärme väistää aina, kun sillä on mahdollisuus. Tietysti siihen täytyy pitää vähintään metrin turvaetäisyys, sillä halutessaan kyy voi iskeä omasta pituudestaan noin puolikkaan päähän. Jos kyy kuitenkin puree, pitäisi pysyä mahdollisimman rauhallisena ja esimerkiksi kantaa lapsi pois, sillä shokkireaktio on itse puremaa vaarallisempi.

Kevään etenemistä voi Tarnasen mukaan tarkkailla matelijoiden liikkeistä.

- Ensimmäisinä, yleensä jo maaliskuun hankien aikaan, maan pinnalle kömpivät koiraskyyt, joita rouva kyyt seuraavat parin viikon päästä. Myös sammakoita voi nähdä lumen vielä ollessa maassa, Lisse Tarnanen kertoo.

Kun matelijoita ja sammakoita tarkastelee oikein läheltä, huomaa niiden vaihtelevat värit ja kuosit.

- Mölysammakko on Suomen kaunein sammakko! Jos minun pitäisi pussata sammakkoa satujen malliin, niin suukottaisin ehdottomasti mölysammakkoa. Äänihän sillä on kamala, mutta se ei suukotellessa kuulu.

Luontokuvaajat Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva ovat ikuistaneet kaikki Suomessa elävät 11 sammakkoeläin- ja matelijalajia. Näyttely kiertää 15 kaupungissa ja saapuu lauantaina Jyväskylän pääkirjastoon.

- Toivottavasti näyttelyllä voimme vähentää ihmisten ennakkoluuloja matelijoita kohtaan.





Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

maailma on sana

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Toimittaja saa otsakkeeseen mahdutettua aika alkeellisen systemaattisen virheen."

Nimimerkki hx sai sitten keskusteluun mahdutettua aika alkeellisen kommentin. Otsikossahan ei sanota että sammakko olisi matelija. "Matelijamaailma" ei ole tieteellinen termi, joten on jokseenkin mieletöntä käydä arvioimaan otsikon systemaattista pätevyyttä. Johonkin "maailmaan" kuuluminen voi tarkoittaa mitä hyvänsä. Monen ihmisen maailmaan kuuluu koira. Tuskinpa kukaan pystyy ymmärtämään tätä lausetta niin, että koiran ja ihmisen väitettäisiin olevan samanlajisia?


Musta kyy on hyötyeläin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eivät kaikki nuiji kyitä.

Asuin koko viime kesän samalla tontilla kyyn kanssa. Riita syntyi vain auringonotosta portailla. Silloin heitin puunkappaleen kyytä kohti, ja vielä toisen perään kun se yritti kääntyä takaisin. Kaksi ilmaiskua riitti pelotteeksi. Sen jälkeen ei tullut portaille. Nopeimmin oppiva eläin jonka olen tavannut. Yritäpä opettaa myyrä pois kellarista. Ei onnistu. Siedän kyytä juuri siksi että toivon sen syövän myyriä vähemmäksi.

Lämpimiä tunteita meillä ei toisiamme kohtaan ole, mutta pystymme rauhanomaiseen rinnakkaineloon. Kyyn kanssa pärjää kun käyttää heinikossa saappaita ja katsoo vähän minne raajansa työntää.

-Nieminen



Ällistynyt pulu

Ilmoita asiattomasta kommentista

Matelijat ja sammakkoeläimethän ovat todella kauniita ja mielenkiintoisia luontokappaleita. Asian ymmärtäminen tosin vaatii ihmisyksilöltä ehkä hiukan syvällisempää näkemystä luontoon yleensä .

Tavanomainen asenne, ihminen luomakunnan kuninkaana, ei oikein anna olemisen oikeutta millekkään luontokappaleelle muuten kuin hyödynnettävänä objektina.



Dendrocopos minor

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sammakot eivät kuulu matelijamaailmaan. Tämän opin jo 70-luvulla peruskoulussa. Sammakot ovat sammakkoeläimiä.


Nimi ei tee oikeuttaa mölysammakolle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mölysammakkoa kuulin ensimmäisen kerran muutama viikko sitten luontoillassa, uskomaton ääni! Haluan tuon kännykkään soittoääneksi. Ja luonnossakin tuohon olisi kiva tutustua, missä olisi kuultavissa?

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä