Montako tavaraa ihminen tarvitsee?
Kuluttajatutkimuskeskus on laskenut, kuinka paljon tavaraa ihminen tarvitsee. Esimerkiksi alle 45-vuotias yksin asuva mies tarvitsee kohtuulliseen elämään 260 erilaista tavaraa tai palvelua. Välttämättömiin kuuluvat kännykkä ja tietokone.
Maailman luonnonsäätiön WWF:n Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa kokeili karsia tavaransa noin sataan. Kokemus oli hänen mielestään mielenkiintoinen ja opettavainen.
- Lähdin listaamaan, mikä on mulle tärkeetä ja mitä käytän harvoin. Harvoin käytettäviä tavaroita voi lainata tai ostaa tarvittaessa ja myydä eteenpäin, ettei mene tilaa sen tavaran varastointiin, Sampsa Kiianmaa kertoo Aamu-tv:n haastattelussa.
Kännykkä ja tietokone koetaan tärkeiksi
Kuluttajatutkimuskeskus selvitti tavaroiden vähimmäismäärän lisäksi kuluttajien käsityksiä minimibudjetista. Tutkimuksessa luotiin sujuvan arjen minimibudjetit neljälle erilaiselle kotitaloustyypille. Asumis- ja liikkumiskustannukset poisluettuina budjeteiksi arvioitiin yksin asuvalle alle 45-vuotiaalle 576-578 euroa kuukaudessa, yksin asuvalle yli 65-vuotiaalle 495-499, pariskunnalle 957 ja lapsiperheelle 1 497 euroa kuukaudessa.
Tutkija Anna-Riitta Lehtisen mukaan erilaisten kotitalouksien välillä ei lopulta ollut suuria eroja siinä, mitä pidettiin välttämättömänä hyvään arkeen. Yllättävää oli tietoliikenteen suuri osuus ihmisten vähimmäisbudjettisuunnitelmissa.
- Kännykkä ja tietokone, ne ovat välttämättömiä tämän päivän yhteiskunnassa, sanoo tutkija Anna-Riitta Lehtinen Kuluttajatutkimuskeskuksesta.
Tutkimukseen osallistuneiden puheissa korostui yhteiskuntaan osallistumisen merkitys. Minimitoimeentulo ei tarkoita pelkästään tavaroita, vaan myös mahdollisuutta liikkua ja tavata muun muassa sukulaisia.
Kuluttaminen on kilpavarustelua
Tutkimustulokset annetaan velkaneuvojille, joiden toivotaan ottavan ne huomioon työssään. Tutkimus on osa Kelan koordinoimaa laajempaa tutkimusta, jonka seuraavassa osassa tarkastellaan Anna-Riitta Lehtisen mukaan tarkemmin sitä, miten kuluttajien käsitys kohtuullisesta minimitoimeentulosta suhteutuu toimeentulo- ja asumistukeen.
WWF:n Sampsa Kiianmaan mukaan on mielenkiintoista, miksi ihmiset kasaavat tavaroita yli oman tarpeen.
- Me verrataan itseämme toisiimme ja jos toisella on enemmän tavaraa, niin me koetaan ettei me olla yhtä menestyneitä kuin he. Tätä kautta tulee tarve kilpavarusteluun, Kiianmaa pohtii.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.