Turku |

Moottorikelkkoja tehovalvotaan

Moottorikelkat ja mönkijät ovat tällä viikolla tehovalvonnassa. Merivartiosto pitää silmällä muun muassa kuljettajien ajokuntoa ja kypärän käyttöä.

Kuva: YLE / Kalle Mäkelä

Viranomaisten mukaan Varsinais-Suomen maastoliikenteessä noudatetaan lakeja ja määräyksiä pääosin hyvin. Huomautettavaa tulee esimerkiksi puutteellisista papereista. Rekisteriote täytyy olla aina mukana ja ajokortti pitäisi olla taskussa jos kelkalla ylittää tien.

Teillä ajellaan liikaa

Kelkkailijoista tehdyt valitukset liittyvät usein siihen, että kelkoilla ajetaan muiden mailla luvatta, kertoo luutnantti Kristian Hermansson Susiluodon merivartioasemalta.

- Se yleensä korventaa tunteita, jos viljelijällä on pellossa syysviljat ja paikallinen kelkkakerho tamppaa siihen uraa.

Vanhempi konstaapeli Tomi Kleemola Uudenkaupungin poliisista huomauttaa myös, että kelkkoja nähdään turhan usein myös muualla kuin maastossa.

- Tien ylityksiä tulee turhaan ja teitä pitkin ajellaan. Ne pitäisi saada kitkettyä pois.

Kalastajat liikkeellä

Kelkkaa tai mönkijää ammatikseen käyttävät kalastajat puolestaan kummastelevat joitakin lainsäätäjien asetuksia. Kalastajia ihmetyttää se, miksi moottorikelkkailijan pitää ajaa lyhyetkin matkat verkolta toiselle kypärä päässä. Mönkijällä kypäräpakkoa ei ole.

- Teet töitä hikipäässä ja sitten pitäisi laittaa kylmä kypärä päähän. Aika vaikeaa sen päähän laitto voi olla, pohtii kalastaja Esa Kleemola

Paksu lumipeite on vilkastuttanut liikenteen jäällä ja maastossa. Hangilla viiletetään kelkkojen lisäksi jatkuvasti yleistyvillä mönkijöillä. Paras kulkuväline pitää valita tilanteen mukaan, kertoo kalastaja Rami Anttalainen.

- Jäällä ajaessa mönkijä on hyvä, mutta näin lumisella talvella moottorikelkka on parempi. Kelkalla voi ajaa jäällä railon yli, mutta mönkijällä pitää tarkemmin katsoa. Rengas voi tökätä railoon

Lähteet:
YLE Turku

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä