Kotimaa |

Mopoauton ratissa rytisee usein

Vuonna 2010 mopoauto-onnettomuuksissa loukkaantui 97 henkilöä. Mopoautoilijat päätyvät liikennevahinkotilastoihin lähes viisi kertaa mopoilijoita useammin.

Kolaroitu mopoauto Autovahinkokeskuksessa
Kuva: Marko Melto / Yle

Mopoautot aiheuttavat selvästi mopoja todennäköisemmin liikennevahinkoja, ilmenee Liikennevakuutuskeskuksen tilastoista.

Tuoreimpien, vuoden 2010 tietojen mukaan mopoautot aiheuttivat 86,7 liikennevahinkoa tuhatta ajoneuvoa kohti. Vastaava luku mopojen kohdalla oli 18,2.

Mopoautoilija oli siis syypäänä onnettomuuteen viisi kertaa mopoa useammin. Mopo-onnettomuudet päätynevät kuitenkin tilastoihin mopoauto-onnettomuuksia harvemmin.

Vuonna 2010 mopoautot aiheuttivat  370 liikennevahinkoa. Niissä loukkaantui 97 henkilöä. Mopojen aiheuttamia liikennevahinkoja oli samaan aikaan 3 800, henkilövahinkojen määrän kohotessa 2 500:aan.

Ajoneuvojen lukumäärissä on suuri ero. Mopoja oli Trafin mukaan maaliskuun lopussa liikenteessä noin 220 000, kun mopoautoja on Liikennevakuutuskeskuksen mukaan vain noin 5 000.

Mopoautojen määrä on kasvanut nopeasti. Vuonna 2007 mopoautoja oli vain 1 500.

Keskustele uutisesta

Mopoautoilijat päätyvät liikennevahinkotilastoihin lähes viisi kertaa mopoilijoita useammin. Juhannuspäivänä sattui myös ensi kertaa Suomessa turma, joka vaati nuoren mopoautoilijan hengen. Ovatko mopoautot vaarallisia? Vai liioitellaanko niiden vaaroja?

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä