Moskovalaiset haastavat uuden mielenosoituslain
"Miljoonien marssin" johtajat määrättiin kuulusteluihin marssin ajaksi. Oppositio vertaa poliisin otteita Stalinin aikoihin.
Venäjän oppositio uhmaa uudessa mielenosoituslaissa säädettyjä pidätyksiä ja sakkoja järjestämällä Moskovassa mielenosoituksen tänään tiistaina. "Miljoonien marssi" on ensimmäinen suurmielenosoitus sitten presidentti Vladimir Putinin kuukauden takaisen virkaanastujaispäivän, jolloin poliisin käytti rajuja otteita mielenosoittajia vastaan.
He tutkivat jokaisen vaatekaapin, vessan, jääkaapin, jopa sängynalusen. En saanut edes pukeutua.
Venäjän parlamentti hyväksyi äskettäin lain, joka enimmillään yli satakertaistaa mielenosoittajille määrätyt sakot. Ne voivat olla jopa yli 7 000 euroa, mikä vastaa keskimääräistä vuosipalkkaa Venäjällä. Putin allekirjoitti lain viime viikolla.
Rynnäkkökiväärein varustautuneet poliisit tutkivat protestien johtajien koteja ja takavarikoivat muun muassa tietokoneita varhain maanantaina. Samalla heidät määrättiin kuulusteluihin juuri marssipäiväksi.
– He tutkivat jokaisen vaatekaapin, vessan, jääkaapin, jopa sängynalusen. En saanut edes pukeutua. En olisi ikinä uskonut, että maamme palaisi tällaiseen, kertoi protestiliikkeen näkyvimpiin hahmoihin kuuluva tv-juontaja Ksenia Sobtshak.
Lupa enintään 50 000 marssijalle
Jopa jotkut Putinin avustajista ovat arvostelleet poliisin toimia. Ihmisoikeusneuvonantaja Mihail Fedotovin mukaan ne vaarantavat pahoin Venäjän poliittiset uudistukset ja yhteiskunnan tasapainon. Opposition kritiikki on ollut vielä suorasanaisempaa: poliisin toimia on verrattu Stalinin ajan vainoihin.
"Miljoonien marssin" on määrä alkaa puolelta päivin Suomen aikaa. Viranomaiset ovat antaneet luvan enintään 50 000 mielenosoittajalle. Viranomaisten mukaan Moskovan katuja valvoo 12 000 mellakkapoliisia ja sisäministeriön joukkojen sotilasta.
Oppositio valitsi tämän tiistain marssipäiväksi, koska se on yleinen vapaapäivä, Venäjän päivä, jolla muistetaan Venäjän itsenäistymistä Neuvostoliitosta vuonna 1990.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Gangnam Style sujuu robotiltakin - video
Pekingin robottimessuilla on nähty tällä viikolla jos jonkinlaisia vipeltäjiä. Erikoisimmasta päästä lienevät robotit, jotka pistävät mekaanisilla jaloillaan koreasti Gangnam Style -hitin tahtiin.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Saudiarabialaiset hurjapäät kaahailevat aavikolla kahden pyörän varassa - video
Saudiarabialaiset autoharrastajat ovat keksineet uuden huvittelutavan: autoilla kaahaillaan aavikolla niin, että pyöristä vain kaksi koskettaa maata. Autoa taspainottaakseen menopelin toisella laidalla roikkuu ajajan ystäviä.
Espanjan prinsessaa epäillään verovilpistä
Liikemiespuolison rikossyytteet heittävät varjon myös prinsessa Cristinan ylle.
Viisi kiipeilijää kadoksissa Kanchenjungan vuorella
Kiipeilijöiden pelätään kuolleen, kun he olivat laskeutumassa vuorelta. Kadonneiden joukossa on kaksi unkarilaista ja yksi eteläkorealainen kiipeilijä sekä kaksi nepalilaista opasta.
Outo tapaus Britannian ilmatilassa - hävittäjät saattoivat käännytettyä pakistanilaiskonetta
Matkustajakoneen ei sallittu laskeutua reittinsä mukaisesti Manchesteriin, vaan kone ohjattiin lontoolaiselle Stanstedin kentälle ja poliisi pidätti kaksi miestä.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
Kabulissa voimakas räjähdys
Militantit iskivät kaupungin keskustassa.
Malin muinaiskirjastoa pelastetaan joukkorahoituksella
Kulttuurihistoriallisesti korvaamaton muinaiskirjoitusten kokoelma oli jo kerran tuhoutua, kun islamistit valloittivat viime vuonna Malin Timbuktun. Ahmed Baba -instituutin kokoelma onnistuttiin kuitenkin pelastamaan salakuljettamalla se ulos kaupungista. Nyt kallisarvoiset asiakirjat uhkaavat joutua kosteusvaurioiden tuhoamaksi.
Tutkijat huolissaan kansakunnasta: Ruotsalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä
Laajasta selvityksestä ilmenee, että vaikka seksi on yhä enemmän esillä mediassa ja mainoksissa, makuuhuoneissa suuntaus on päinvastainen. Vain kyselyn vanhimmassa ikäryhmässä on aiempaa enemmän vipinää.
