Kotimaa

MOT: Hovioikeuksien raiskaustuomiot ovat edelleen lieviä

MOT tutki Suomen kaikkien hovioikeuksien käsittelemät rikostapaukset, jotka liittyivät raiskausiin, törkeisiin raiskauksiin ja sukupuoliyhteyteen pakottamiseen.

Hovioikeuden istuntosali
Kuva: Yle

Hovioikeuksien käsittelemien raiskaustapausten määrä on voimakkaasti lisääntynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Tämän osoittaa MOT:n tekemä selvitys. Tuomiot ovat edelleen lieviä. Yksinomaan raiskauksesta annettujen ehdottomien vankeustuomioiden keskiarvo on alle kaksi vuotta. Runsas kolmasosa vastaajista selviää hovioikeudessa ehdollisella tuomiolla eli pääsee käytännössä vapaalle jalalle.

MOT tutki Suomen kaikkien hovioikeuksien käsittelemät rikostapaukset, jotka liittyivät raiskausiin, törkeisiin raiskauksiin ja sukupuoliyhteyteen pakottamiseen. Vuosina 2011–2015 hovioikeus käsitteli kaikkiaan 544 tapausta. MOT:n edellisessä, vuonna 2010 tekemässä selvityksessä tapauksia oli 337. Tuolloin tarkasteltiin hovioikeuksien ratkaisuja vuosilta 2005–2009.

Seksuaalirikoslainsäädäntöä on viiden viime vuoden aikana kiristetty pariin otteeseen. Tästä huolimatta hovioikeuksien raiskauksesta langettamat keskimääräiset tuomiot ovat koventuneet vain muutamalla kuukaudella.

Aineistosta ilmenee, että yli puolet käräjäoikeuksien langettamista tuomioista säilyy hovioikeudessa ennallaan. Hovioikeudessa joka viides tuomio lievenee ja vain joka kymmenes tuomio kovenee.

Hovioikeuksien tuomiolinjoissa eroja

Hovioikeuksien välisissä tuomiolinjoissa on MOT:n selvityksen mukaan eroja. Tuomioita on lievennetty useimmin Helsingin hovioikeudessa. Joka neljännessä tuomiossa tuomion laji on lieventynyt tai rangaistusta on lyhennetty. Tuomiota on kovennettu vain joka kymmenennessä tapauksessa.

Rovaniemen hovioikeudessa ollaan oltu kaikkein tiukimpia. Tuomio on lieventynyt vain runsaassa kymmenessä prosentissa tapauksista, mutta koventunut 16 prosentissa tapauksista.

2000-luvulla Itä-Suomen hovioikeuden tuomiolinjaa arvosteltiin muita hovioikeuksia lievemmäksi, mutta nyt se MOT:n selvityksen mukaan sijoittuu linjassaan hovioikeuksien keskikastiin. Joka viidettä tuomiota on lievennetty, vain joka kymmenes tuomio kovenee. Itä-Suomen hovioikeus on kuitenkin muuttanut kaikkein useimmin käräjäoikeuden tuomiota.

Valtaosa käräjäoikeuden tuomioista säilyy hovioikeudessa ennallaan, sillä vastaajat eli rikosten tekijät valittavat tuomiosta useammin kuin uhrit eli asianomistajat.

MOT on selvittänyt myös alaikäisiin kohdistuneita tapauksia ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osallisuutta.

TV1 maanantaina 29.2.2016 kello 20: MOT: Raiskaaja voittaa hovissa

Tiina Lundell
Yle

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä