Lahti |

Mukkulan kuplahalliin halutaan katsomopaikkoja

Jalkapalloilijoille nousevaan kuplahalliin on mahdollisuus varata tilaa 100–200 katsojalle. Halli valmistuu marraskuussa.

Lahden kuplahalli Mukkula 250612
Liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki tutkiskelee tulevan jalkapallohallin kuvia Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Lahden kaupungin tarjouspyynnöt Mukkulan kuplahallihankkeesta ovat vielä osittain keskeneräiset. Varsinaisesta hallista on tullut kaksi tarjousta. Tällä viikolla saadaan tarjoukset myös kuplaosan perustuksesta ja kentän alustustyöstä.

Ylipaineistetun kuplahallin osuus kokonaiskustannuksista on noin 600 000 euroa. Koko hankkeen kustannusarvio on noin kaksi miljoonaa euroa, projektipäällikkö Hannu Toukola kertoo.

Katsojille on mahdollista saada tilaa jakamalla 100–200 paikkaa, mutta niiden aika tulee myöhemmin, Toukola arvelee.

Rakentaminen alkaa elokuussa

Suurhallin menetys oli karvas jalkapalloilijoille, mutta lohdutusta tuo se, että uuden kuplahallin tekonurmikenttä on mukavampi pelaajille kuin Suurhallin betonipohjainen matto.

Mukkulan uudet pukusuojarakennukset tehdään vanhojen purettujen tilalle. Näistä tarjouspyynnöt lähtevät heinäkuussa. Kaupunginhallituksen käsittelyyn tarjouspyynnöt tulevat 6. elokuuta. Rakennustyöt alkavat kaupunginhallituksen hankkeen hyväksymisen jälkeen elokuussa.

Alueella on tehty jo liikennejärjestelyjä, tietä ja parkkipaikkaa. Kuplahallin on määrä olla käyttökunnossa marraskuussa. Myös vanhassa Suurhallissa rakennetaan parhaillaan tulevaa monitoimihallia.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä