Lappi |

Muonio kääntymässä tuulipuistoa vastaan

Muonion kunnanjohtaja esittää, että Mielmukkavaaran tuulipuiston kaavoittamiseen liittyvä sopimus hylätään. Paikalliset matkailualan yritykset näkevät maisemahaittojen korvaamisen rahalla mahdottomana.

Kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki esittää maanantaina kokoontuvalle Muonion kunnanhallitukselle, ettei aiemmin kaavailtua haittakorvaussopimusta tuulipuistoa kaavailleen wpd Finlandin kanssa laadita.

Yhtiö on ollut valmis korvaamaan kunnalle maisemahaittoja, joita tuulipuiston näkyvyys aiheuttaa matkailuelinkeinoille ja lähialueen asukkaille. Sopimuksessa kunta olisi saanut kontolleen näiden haittojen lieventämisen kaikin tavoin.

Kunnanjohtajan esityksessä kuitenkin todetaan, ettei matkailualan yritysten mukaan haittoja voi korvata rahalla eikä muilla keinoin. Esityksen mukaan alan yritysten toimintaedellytykset ovat ratkaisevan tärkeitä muun muassa kunnan työllisyyden, verotulojen ja elinvoiman kannalta.

Tuulivoimapuistoa ovat vastustaneet myös muut muoniolaiset yritykset, kyläyhdistykset ja maanomistajat.

Keskustele uutisesta

Muonion kunta ja wpd Finland Oy ovat aloittaneet keskustelut maankäyttösopimuksesta, jolla korvattaisiin Muonion kunnalle Mielmukkavaaran asemakaavan toteuttamisesta aiheutuvia haittoja.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä