Satakunta

Musan kentän kioskivarkaat kiinni

Poliisi on selvittänyt Musan kentällä tapahtuneet kioskivarkaudet. Toejoen Veikkojen pullovarkaus on vielä selvittämättä.

Musan Salama.
Musan Salamalta varastelleet on saatu kiinni. Kuva: Yle

Musan kentällä Porissa tapahtuneet kioskivarkaudet ovat selvinneet.

Poliisi on saanut kiinni kymmenkunta nuorta, jotka olivat osallistuneet varasteluun. Nuorimmat tekijöistä olivat 15- ja vanhimmat 18-vuotiaita. 

Jalkapalloseura Musan Salaman omistamaan kioskiin murtauduttiin kolmena eri kertana heinäkuussa. Kioskista vietiin muun muassa olutta ja karkkeja. Osa varastetuista tavaroista on saatu takaisin.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille yleisövihjeiden perusteella. Jokaisella varkaudella oli eri tekijät, mutta nuoret tunsivat toisensa. Tekijät eivät olleet Musan Salaman omia pelaajia.

Toinen Poria kuohuttanut urheiluseuraan kohdistunut varkaus on edelleen selvittämättä. Toejoen Veikoilta vietiin pulloja jazz-festivaalien aikaan. Poliisi jatkaa tämän varkauden tutkimista.

ToVen pullojen varastaminen nosti sosiaalisessa mediassa tukiliikkeen, jonka ansiosta ToVe sai menettämänsä pullorahat takaisin korkojen kera.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä