Lahti |

Musiikkiala kiinnostaa hakijoita

Ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteishaun opiskelijavalinnat julkaistaan keskiviikkona 16.6. Päijät-Hämeessä ammatillisesta koulutuksesta huolehtii koulutuskeskus Salpaus, johon hakemuksia tuli kaikkiaan yli 11 200 hakijalta.

Salpauksessa voi opiskella myös veneenrakennusta Kuva: YLE / Lahti

Koulutuskeskus Salpauksessa jäi tällä kertaa täyttämättä ennätyksellisen vähän paikkoja. Viime vuonna täyttämättä jäi 136 paikkaa, nyt vain 83. Salpauksen lukio-opetuksessa vapaita opiskelupaikkoja on vielä 69.

Salpauksen hakijamäärä on ollut viime vuosina kasvussa ja kasvu jatkuu edelleen. Jokaista aloituspaikkaa kohden oli noin 1,6 ensisijaista hakijaa.

Nyt valittuja opiskelijoita on kaikkiaan liki kaksituhatta. Suosituin oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana ollut musiikkialan perustutkinto, jonka jokaista aloituspaikkaa tavoitteli 7,6 ensisijaista hakijaa.

Viime vuoden suosituin oli kauneudenhoitoalan perustutkinto, joka nyt ylsi toiseksi suosituimmaksi.

Opiskelijavalinnat julkaistaan Salpauksen kotisivuilla. Valituille postitetaan myös kirjeet.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä