Kainuu |

Musiikkileirit eivät houkuttele nuoria

Uudelleen henkiin puhallettu Mieslahti Soi -tapahtuma kutistui viikosta kaksipäiväiseksi.

soittokunta puhallinsoitin
Kuva: YLE Keski-Suomi / Einari Viirret

Syynä leirin lyhenemiseen on se, ettei nuoria puhallinmusiikista kiinnostuneita opiskelijoita saatu riittävästi leirille. Tavoitteena oli 40 nuorta, mutta ilmoittautuneita oli lopulta alle kymmenen.Järjestäjät arvioivat, että nuorilla on niin paljon harrastuksia, ettei leirille ole enää aikaa.

- Tämä on ollut sellainen yleinen ilmiö kautta koko Suomen, että monilla leireillä on entistä vähemmän oppilaita. Ilmeisesti nykyajan lapsilla aika paljon harrastuksia ja paneutuminen yhteen harrastukseen on toisenlaista kuin 10 - 30 vuotta sitten, kertoo taiteellinen johtaja Satu Simola.

Mieslahti Soi -tapahtumaa järjestettiin vuosien ajan ennen kuin se lopetettiin 1990-luvun lopulla. Alunperin tämänvuotisen tapahtuman piti kestää erilaisine konsertteineen viikon.

Kaksipäiväisen tapahtuman aikana Paltamon Mieslahdessa järjestetään keskiviikkona puhallinmusiikkiin liityvä päiväseminaari. Keskiviikko- ja torstai-iltana on vuorossa musiikkikonsertit klo 18.00.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä