Kulttuuri |

Musiikkitalon avajaiskausi oli yleisömenestys

Musiikkitalon tapahtumissa vieraili syyskuun alusta toukokuun loppuun yli 400 000 kävijää.

Musiikkitalon avajaiset elokuussa 2011
Helsingin Musiikkitalon avajaiset elokuussa 2011 Kuva: YLE

Kävijöistä peräti 330 000 on ollut konserttivieraita. Musiikkitalon pääkäyttäjät  Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Sibelius-Akatemia ovat tyytyväisiä kauteen.

Esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterin konserteista lähes kaikki ovat olleet loppuunmyytyjä.

- Yleisö on ottanut talon omakseen ja kansainväliset huippuartistit haluavat palata tänne. Musiikkitalo on tehnyt Helsingistä kertaheitolla eurooppalaisen musiikkikeskuksen, iloitsee RSO:n intendentti Tuula Sarotie.

Musiikkitalon ovet ovat auki aamusta iltaan ja esimerkiksi kahvilassa vierailee päivittäin keskimäärin 300 henkilöä. Käyttöpäällikkö Antti Pylkkäsen mukaan avointen ovien politiikka on ollut hyvä ja toimiva ratkaisu.

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä