Lappi |

Mustajärvi luopui Kemijärven kunnallispolitiikasta

Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas/vr) ilmoitti erostaan Kemijärven kaupunginvaltuustosta maanantaina. Syynä luottamustoimista luopumiselle on muutto Savukosken Martille, Mustajärven äidin vanhalle kotipaikalle. Muuton myötä Savukoskella asuu nyt kaksi kansanedustajaa, Eeva-Maria Maijala (kesk) ja Markus Mustajärvi.

Markus Mustajärvi myi Kemijärven talonsa tyttärelleen Kuva: YLE Esko Puikko

Mustajärvi sanoo harkinneensa muuttoa vanhaan kotipaikkaansa pitkään. Hän on ollut Kemijärvellä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajana ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Mustajärvi oli vuoden 2008 kuntavaaleissa Kemijärven ääniharava 390 äänellä.

Mustajärvi harkitsee vielä, lähteekö hän ehdolle Savukosken valtuustoon syksyn 2012 kuntavaaleissa.

- En ole asiaa vielä miettinyt. Pidän rauhassa tuumaus tauon ja päätän sitten mihin lähden vai lähdenkö mihinkään, Mustajärvi sanoo.

Kansanedustaja Markuks Mustajärvi erotettiin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä vuoden 2011 keväällä. Hän perusti kansanedustaja Jyrki Yrttiahon (vas/vr) kanssa yhteisen, Vasenryhmä -nimisen eduskuntaryhmän.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä