Mustamaalausmainokset jyräävät Yhdysvaltain presidentinvaalitaistossa
Republikaanien ehdokas Romney on vaatinut Obamalta anteeksipyyntöä mainoksessa esitetyistä väitteistä. Romney ei kuitenkaan ole kyennyt kumoamaan syytöksiä.
Yhdysvaltain presidentti demokraattien Brack Obama on käyttänyt lähes 100 miljoonaa dollaria uudelleenvalintakampanjansa televisiomainoksiin. Mainokset on esitetty kampanjataiston kannalta tärkeimmissä osavaltioissa.
Kampanjamainoksissaan Obama on mustamaalannut myös marraskuun vaaleihin valmistautuvaa vastaehdokasta republikaanien Mitt Romneytä.
Viimeisimmässä mainoksessaan Obaman tiimi syyttää republikaaneja rikkaiden verotuksen keventämisestä keskiluokan kustannuksella. Mainos syyttää republikaaneja rikkaiden suosimisesta ja 25 prosentin veronleikkausten ajamisesta miljonääreille, verohelpotuksista öljy-yhtiöille ja yrityksille, jotka siirtävät työpaikkoja ulkomaille, mutta veronkorotusten ajamisesta työntekijöille.
Vastalauseena republikaanien politiikalle mainoksessa kerrotaan Obaman suosittavan, että rikkaat maksaisivat hieman enemmän, jotta keskiluokan verotusta voitaisiin keventää.
Republikaanit pelkäävät Romneyn kampanjan epäonnistuvan
Romney on vaatinut Obamaa pyytämään anteeksi yhdessä vaalimainoksessa Romneytä kohtaan esitetystä väitteestä. Mainoksessa kuvataan Romneyn uraa yksityisen Bain Capital -yrityksen palveluksessa, joka ulkoisti amerikkalaisten työpaikkoja ulkomaille.
Romney on kertonut jättäneensä firman vuonna 1999, eikä siten olisi vastuussa Bain Capitalin omistamien yritysten vararikoista ja lomautuksista. Boston Globe kuitenkin raportoi torstaina, että virallisten rekisteritietojen mukaan Romeny toimi yrityksen johdossa vuoteen 2002 asti.
Obama on puolestaan vaatinut Romneyltä selitystä asiasta. Romney vastasi demokraattien syytöksiin televisiolähetyksessä perjantaina, mutta toistaiseksi hän ei ole onnistunut antamaan vakuuttavia selityksiä Obaman syytöksiä vastaan.
Romney on joutunut jatkuvasti selittelijän asemaan, joka on estänyt häntä haastamasta istuvaa presidentti Barack Obamaa.
Republikaanit ovat patistaneet Romneytä ryhdistäytymään pikaisesti, jotta koko kampanja Obaman syrjäyttämiseksi tulevissa vaaleissa ei vesittyisi.
