Tampere |

Mustanlahden arki kuhisi höyryaikana

Satavuotias Mustanlahden satama oli vilkkaimmillaan 1900-luvun alkupuolella. Silloin sen laituriin saapui päivittäin kymmenkunta höyrylaivaa. Satoja ihmisiä meni ja tuli.

Mustanlahden satama 1940-luvulla Kuva: Tampere-Seuran arkisto

Mustanlahden satama täyttyi aamupäivällä höyrylaivojen Näsijärven rantapitäjiin matkustavista ja sieltä saapuvista.

Myös rahtia riitti: tuolla ohjattiin karjaa laivasta satamaan, tuolla lykättiin autoa vietäväksi maaseudulle ihmeteltäväksi, lastaajat kiikuttivat tynnöreitä, lautaa, halkoja, hevosia, heiniä, hiiliä, tiiliä, rehua, bensaa, koneoljyä, kertoo satamakonttorin vuosikertomus vuodelta 1929.

Sitä on lukenut myös Näsijärven höyrylaiva-aikaan on perehtynyt tamperelainen Juhani Valanto.

Kotirouvien kahvibisnestä

Höyrylaivojen kulta-aikana Mustanlahden satama oli myös vilkas tori ja markkinapaikka, joka antoi ansiomahdollisuuksia monille. Myös tamperelaiset perheenäidit saivat tienestiä, kun he myivät satamassa asioiville ihmisille kahvia omista pienistä kojuistaan.

Ostajat saattoivat olla esimerkiksi karjan kuljettajia. Esimerkiksi nautoja tuotiin sataman kautta lähes 5000 päätä vuodessa. Niiden kuljetus oli iso urakka, kertoo Juhani Valanto.

Satama-alue laajempi kuin nyt

Nykyistä monikaistaista rantaväylää ei vielä tuolloin ollut, joten sataman alue ulottui Porin-rataan saakka. Toripöydät kattoivat rannat ja halkopinot hallitsivat maisemmaa. Satamassa ja Kortelahden perukassa oli ajalle tyypillinen kiviveistämö.

Satama yksi vilkkaimmista paikoista

Mustanlahden satama oli pitkälle 1900-luvun alkuvuosikymmenille rautatieasemaan verrattava liikenteen solmukohta. Linja-autot eivät vielä olleet niin yleisiä, eikä maantie vielä ollut niin vetävä vaihtoehto kuljetuksille kuin nykyisin.





Lähteet:
YLE Tampere / Mauri Tikkamäki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä