Suositun Abloy-avaimen vaihtoon ei suurta ryntäystä
Abloyn Exec-avainmallin kopiointisuojauksen loppuminen ei ole vielä aiheuttanut suurta lukkojen vaihtamisbuumia taloyhtiöissä. Eniten kiinnostusta löytyy isoissa vuokra- ja asumisoikeusyhtiöissä, joissa asukkaat vaihtuvat useammin.
Abloyn mustapäisen Exec-avaimen patentti päättyy maaliskuun lopulla, jonka jälkeen esimerkiksi suutarit voivat kopioida exec-avaimia rajattomasti.
Helsingin Lukkokeskusta exec-lukkojen vaihdot ovat työllistäneet jo viime syksystä alkaen.
- Tuhansia asuntoja on jo ehditty vaihtaa ja tarjouspyyntöjä tulee jatkuvasti, kertoo Helsingin Lukkokeskuksen toimitusjohtaja Jarmo Tavisalmi.
Eniten intoa isoissa vuokrayhtiöissä
Valtakunnallisesti 1500 asunto-osakeyhtiötä hoitavassa isännöintiyritys Oveniassa lukkojen vaihtobuumi ei vielä näy. Vasta noin viisi prosenttia Ovenian isännöimistä yhtiöistä on lähtenyt exec-lukkojen vaihtorumbaan.
Lukkojen päivittämiseen on intoa eniten yhtiöissä, joissa on paljon vaihtuvuutta.
- Aktiivisimmat yhteydenotot tulevat vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden puolelta. Osassa yhtiöistä on linjauksena, että pitää olla patenttisuojattu avain, sanoo Jyväskylässä toimiva Ovenian paikallisisännöinnin johtaja Juha-Pekka Manninen.
Aktiivisimmat yhteydenotot tulevat vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden puolelta.
Hän muistuttaa, että kotiovista löytyy vielä runsaasti kopiosuojauksen jo aikoja sitten menettäneitä avainmalleja, kuten Abloyn classic-mallia tai ura-avaimia.
Virta avaimen työntöliikkeestä
Mekaanisen lukon vaihtaminen uuteen maksaa karkean arvion mukaan noin 150 euroa huoneistoa kohti. Sähkölukoissa hinta nousee vähintään kolmin- tai nelinkertaiseksi, mikä on hillinnyt niiden tuloa asuntojen oviin.
Markkinoita valtaa hiljalleen esimerkiksi oululaisen iLoqin keksintö elektromekaaninen avain.
Tuote kehittää sähkön lukon aukaisemiseen avaimen työntöliikkeestä.
- Se on vapaasti ohjelmoitavissa, poistettavissa, lisättävissä uusia avaimia. Tuote kehittää sähkön lukon aukaisemiseen avaimen työntöliikkeestä. Tässä ei tarvitse erillisiä pattereita tai johtoja ja on suoraan tällaisen mekaanisen lukon tilalle laitettavissa, Helsingin Lukkokeskuksen Jarmo Tavisalmi kertoo.
Vielä sähkölukkojakin parempaa suojaa haluavissa taloyhtiöissä oviin asennetaan myös sormenjälkilukijoita ja koodilukkoja.
Päivitetty 3.2. klo 12.10: Juttuun vaihdettu kuva, jossa pelkästään exec-avaimia. Alkuperäisessä kuvassa oli myös muita avainmalleja.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmanin puistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
