Pohjois-Karjala |

Mustikka ei kelpaa myyntiin

Mustikka on jatkuvista sateista johtuen paikoin niin pehmeää, että se mehustuu jo sankossa. Myyntimarjaksi mustikasta ei Pohjois-Karjalassa ole.

mustikoita
Kuva: Yle / Ville Välimäki

Pohjoiskarjalainen mustikka on sateiden vuoksi vettynyt ostokelvottomaksi. Joensuun Tuote ja Vihannes ky päätti maanantaina keskeyttää mustikan oston kokonaan. Mustikan ostoa jatketaan heti, kun marjan laatu paranee.

Toimitusjohtaja Marja Päivänurmi kertoo, että poimintakelpoinen mustikka on aivan liian haurasta jatkokäsittelyä varten. Poimijoiden mustikat ovat mehustuneet laatikoissa ostokelvottomiksi jo ennen punnitusta.

- Jatkuvat sateet ja kosteus maaperässä ovat tehneet sen, että poimintakuntoinen mustikka on erittäin haurasta ja vetistä. Meilläkin on ollut sellainen tilanne, että asiakkaat odottivat punnitusta ja laatikon reunasta mehut alkoivat valua lattialle. Lätäköt suurenivat sitä mukaa, kun punnitus lähestyi.

Joensuun Tuote ja Vihannes ostaa sieniä ja muita marjoja normaalisti.

Sade suosii sieniä, helle ei helli tatteja

Kanttarelli on sateista pitänyt ja sitä on ollut tarjolla runsaasti. Lähiviikkoina selviää mikä on tattien kohtalo.

- Tatteja on tullut pieniä määriä. Poimijat ovat kertoneet, että matoja on todella paljon. Jos tatit rupeavat helteillä nousemaan niin pelkäämme, että ne ovat niin huonolaatuisia, että hyvin tarkkana täytyy olla niitä poimiessa. Toivotaan, että tatin aloitus menisi vähän myöhemmäksi.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä