Mustikkasadosta tulossa keskinkertainen
Metsäntutkimuslaitoksen mustikan satoennuste on laskenut keskinkertaiseksi. Kukinta enteili vielä hyvää mustikkasatoa. Sateet ja viileähkö sää ei ole mustikkaa haitannut, alkukesän halla kyllä.
Syinä satoennusteen alenemiseen ovat kukintavaiheen hallat Länsi-Suomessa ja erityisesti Suomenselän alueella.
Kylmän sään vuoksi hallan vaurioittamia kukkia varisi maahan ja jäi paljon myös pölyttymättä. Tutkimusmetsissä on kuitenkin myös koeruutuja, joissa satotaso on runsas tai erittäin runsas.
Mustikka on kypsää poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomen metsissä ensi viikon aikana (15.-21.7.).
Kainuussa, Pohjois-Karjalan pohjoisosissa ja Pohjois-Pohjanmaalla mustikka kypsyy heinäkuun loppupuolella kasvupaikasta riippuen ja Lapissa elokuun ensimmäisinä viikkoina.
Marjat ovat isoja
Yleensä noin 30 prosenttia mustikan kukista jää kehittymättä raakileiksi. Tänä kesänä muutamissa tutkimusmetsissä väheneminen on ollut 40-45 prosentin luokkaa. Pölyttäjistä erityisesti kimalaisia oli mustikkasvustoissa harvakseltaan. Kesäkuun alkupuolen jälkeen pölyttävien hyönteisten määrät ovat kasvaneet.
Ensimmäiset 150 thaimaalaista marjanpoimijaa saapuivat Suomeen tiistaina 10.7.
Alkukesän sateiset ja viileähköt säät eivät ole estäneet mustikan raakileitten kehittymistä, eikä viimeisen raakilevaiheen kypsyessä näytä olevan ongelmia.
Tänä vuonna marjojen koko on keskimääräistä suurempi ja laatu muodostuu hyväksi, varsinkin jos vielä parin viikon aikana olisi aurinkoisia päiviä. Lyhyt hellejaksokaan ei huononna laatua, sillä maaperässä on riittävästi kosteutta koko valtakunnan alueella.
Ensimmäiset 150 thaimaalaista marjanpoimijaa saapuivat Suomeen tiistaina 10.7., kertoo Metsäntutkimuslaitos.
