TAUSTA: Velkaneuvojien asiakasmäärät kasvussa
Kuntien talous- ja velkaneuvonnan asiakasmäärät vähentyivät 2000-luvun alkuvuosina, mutta viime vuonna asiakasmäärät kääntyivät jälleen nousuun. Kuntien talous- ja velkaneuvojat auttoivat viime vuonna yhteensä yli 16 000 uutta asiakasta, mikä on hieman edellisvuotta enemmän. Kuluttajaviraston erikoissuunnittelijan Sanna Helesuon mukaan uusien asiakkaiden määrä alkaa nousta, kun talous ei vedäkään niin hyvin, kuin kuviteltiin. Suurimmissa asutuskeskuksissa kuntien velkaneuvontaan joutuu jonottamaan yli kolme kuukautta. Jonot ovat kuitenkin koko valtakunnan tasolla lyhentyneet. Helesuon mukaan kuntien velkaneuvontaan yhteyttä ottavia ei pysty lokeroimaan yhteen lokeroon, mutta yhteistä on se, että kaikilla on ongelmia taloutensa kanssa eli rahat eivät riitä. Osa on hyvinkin pahassa tilanteessa, osa vähemmän pahassa. Yleisesti voisi sanoa, että neuvojiin otetaan turhan myöhään yhteyttä. Helesuon mukaan kynnys ottaa yhteyttä on yhä liian korkea monille. Kuntien lisäksi velkaneuvontaa tarjoaa esimerkiksi Takuu-Säätiö. Järjestö antaa maksutonta puhelinneuvontaa sekä auttaa ongelmavelkojen järjestelyissä. Myös Takuu-Säätiön asiakasmäärä on kääntynyt lievään nousuun, vaikka se on ollut laskusuunnassa vuosituhannen vaihteesta. Takuu-Säätiön takausten keskiarvo on 20 000 euroa. Summa on kasvanut viime vuosina. Kuitenkin vain kuutisen prosenttia Takuu-Säätiön asiakkaista ei lopulta selviä veloistaan. Aikaisemmin yhteys velkaneuvontaan
Velkaneuvojat toivovat, että heihin otettaisiin yhteyttä nykyistä aiemmin. Vaikka velkaneuvonnan olemassaolosta jo tiedetään, kynnys yhteydenottoon on yhä korkea.
- Asiat on helposti järjestettävissä, kun niihin pystytään käymään käsiksi ajoissa. Asia saattaa selvitä jo ensimmäisellä soitolla. Kun on ottaa ajoissa yhteyttä, saa aikaa miettiä eri vaihtoehtoja ja kipeätkin ratkaisut voivat olla helpompia, Kuluttajaviraston Helesuo sanoo.
Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Leena Veikkola toivoo, että ihmiset ottaisivat yhteyttä jo ennen ensimmäisiä ongelmia. Hän huomauttaa, että asialle pystytään tekemään enemmän, jos ottaa aikaisin yhteyttä. Veikkola pitää kuitenkin hyvänä, että asioista puhutaan nykyään, eikä velkaongelmat ole enää häpeällisiä.
Hän myös huomauttaa, että yhteiskuntaan on luotu järjestelmiä, joilla velkaongelmia hoidetaan. Veikkola painottaa kuitenkin harkintaa velan ottamiseen.
- Jos jotain isoa hankintaa tekee, toivoisin, että nukkuisi ensin yön yli. Voi myös soittaa meille tai ottaa yhteyttä pankkiin, jolloin yhdessä lasketaan, selviääkö maksuista, Veikkola sanoo.
Kuntien velkaneuvonnasta löytyy lisää tietoa kuntien sekä Kuluttajaviraston internetsivuilta. Takuu-Säätiön palveluista saa niin ikään lisätietoa internetsivuilta. Anna Solovjew, YLE Uutiset Velattomia suomalaisia enää harvassa Maksuvaikeudet lisääntymässä maltillisesti Pikavippaus ongelmien vuorenhuippu