Muurame ei edelleenkään lämpene liitoksille
Kuntaministeri Henna Virkkunen sanoo, että Jyväskylän ja naapurikuntien olisi järkevää lähteä tekemään kuntaliitosselvitystä. Muurame ei ole muuttanut mieltään itsenäisyydestään.
Viimeksi maanantaina kuntaliitosasiasta keskustelleet Muuramen kunnanisät - ja äidit eivät näe syytä muuttaa mieltään itsenäisyyden säilyttämisestä.
Muuramelaisten mielestä valtiovallan pitäisi käydä ensimmäisenä kriisikuntien kimppuun.
- Meillä on Muuramessa hyvä tilanne, ja uskomme pärjäävämme tulevaisuudessakin itsenäisenä kuntana. Kun kuntalaiset ja kuntapäättäjät ovat tilanteeseen tyytyväisiä, sitä on vaikeaa lähteä muuttamaan, sanoo Muuramen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kaistinen (sd.).
- Suurin pelkomme on, että meidät ajetaan sellaiseen tilanteeseen, ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin liittyä, hän jatkaa.
Muurame haluaa kuitenkin Kaistisen mukaan säilyttää hyvät välit Jyväskylään.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Valon kaupunki on vuoden 2013 kuntatekniikan saavutus
perusteluissa todettiin, että Jyväskylän Valon kaupunki on vuosia kestänyt pitkäjänteinen projekti, joka on toteutettu uutta teknologiaa hyödyntäen. Katujen, siltojen, julkisten rakennusten ja ulkoalueiden valaistusta uusimalla ja kehittämällä on luotuenergiatehokas kaupunkivalaistus.
Valitus voi lykätä suurlukioiden syntyä
Jyväskylään tulevien suurlukioiden suunnittelu on täydessä vauhdissa. Noin 1200 opiskelijan lukiot sijoittuvat Viitaniemeen ja Harjun kampukselle.
Jyväskylän Finlandia Marathoniin tulossa ennätysmäärä juoksijoita
Jyväskylässä syyskuussa juostavaan Finlandia Marathoniin on ilmoittautunut puolet enemmän juoksijoita kuin tähän aikaan vuosi sitten. Huhtikuun loppuun mennessä ilmoittautuneita oli ennätysmäärä.
Kuvagalleria: Pesät piipussa, pelastusveneen päällä ja kannon nokassa
Kuluneella viikolla lämpötilat ovat Keski-Suomessakin hiponeet jo hellelukemia. Sääkuvaajien otoksiin on osunut muun muassa mustikan kukkia ja lintujen koteja.
Kuvagalleria: Yle Keski-Suomi Kyyjärvellä
Radio Kylässä -kiertueen toisena etappina on Kyyjärvi. Viikon kuluttua kiertue jatkaa Konnevedelle.
Hirvikaksoset hurmaavat Jämsässä
Eläinpienokaiset ihastuttavat varsinkin jos ja kun niitä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Jämsässä tarhaoloissa kaksosvasat synnyttänyt hirviemo vahtii kuitenkin tarkkaan, etteivät uteliaat tuppaa liian lähelle.
Pellolla paloi Äänekoskella
Äänekoskella syttyi uhkaava maastopalo ruokohelpipellolla puolilta päivin tänään.
Illan puhelinsoitto Urpilaiselta nosti Huovisen ministeriksi
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen peruspalveluministeriksi nostama Susanna Huovinen kuuli ministeripestistään eilisiltana puhelimessa.
SDP:n ministerikierrätys: Huovisesta peruspalveluministeri
Keskisuomalaisesta kansanedustaja Susanna Huovisesta tulee SDP:n uusi peruspalveluministeri. Sekä sote- että kuntauudistus ovat nyt keskisuomalaisissa käsissä.
