Muutos ajokorttilakiin saattaa viivästyttää moottoripyöräkortin hankkimista
Moottoripyöräharrastuksen pariin hakeutuville uusille harrastajille tie moottoripyöräilijäksi on nyt hieman kivisempi. Tammikuun puolivälissä voimaan tullut ajokorttilain uudistus toi muutoksia muun muassa ikärajoihin ja moottoripyöräluokkien pyörän tehoihin.
Jatkossa esimerkiksi mopokorttia suorittavien täytyy jo alkuvaiheessa valita haluaako suorittaa kortin mopolla vai kenties mopoautolla.
Suomen autokoululiiton puheenjohtajan Jarmo Jokilammen mukaan uudistuksen tarkoitus on lisätä moottoripyöräilyn ja mopoilun turvallisuutta liikenteessä.
- Siellä on tullut vähän koulutusta lisää moottoripyöräkortin suorittajille, mutta tietysti moni kortti voidaan suorittaa niin kuin ennenkin. Esimerkiksi piikkikorttin voi ajaa aivan niin kuin ennenkin, eli harrastuksen pariin pääsee aivan yhtälailla niin kuin ennenkin, kertoo Jokilampi.
Jokilampi muistuttaa, että mopokortin tultua pakolliseksi onnettomuuden mopoilijoiden keskuudessa vähenivät jopa 40 prosenttia.
Moottoripyöräharrastus vetää edelleen
Kiinnostus moottoripyöräharrastukseen on ajokorttilain muutoksesta huolimatta kuitenkin tasaisessa kasvussa.
- Viime vuonna ajettiin hyvin paljon ajokortteja, niin mopo-, kuin A-luokan -kortteja. Harrastajamäärät ovat olleet kasvussa ja toiveena on, että ajokorttiuudistus ei tätä hidasta, kertoo Teknisen kaupan moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Keijo Rouvali.
Harrastajat ostavat nykyisin kalliimpia moottoripyöriä
Myös heikon taloustilanteen olettaisi verottaneen harrastajien lukumäärää, mutta Rouvalin mukaan ihan niin suoraa yhteyttä ei voida asioiden välille vetää.
- Jonkin verran ajokilometrimäärä on varmastikin tippunut, mutta se on jännä juttu, että harrastajat ovat nyt ostaneet kalliimpia ajoneuvoja, eli välttämättä se rahatilanne ei ole kuitenkaan ihan niin huono.
Moottoripyörämessut jatkuvat Helsingin messukeskuksessa vielä huomisen ajan.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Lämpötila voi kohota jopa hellelukemiin tänään
Sää on epävakaista maan etelä-ja keskiosissa, jonne on sunnuntaina luvassa lämmön lisäksi sade- ja ukkoskuuroja. Aurinko pilkahtaa myös välillä pilvien lomasta.
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan sodassa ja taisteluissa kuolleita
42 suomalaista sankarivainajaa haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Sankarihautajaisia järjestetään myös muualla Suomessa.
