Turku |

Myllysillan suunnittelija Matti Ollila: Virheitä ei ole tehty

Matti Ollila ei myönnä, että suunnittelutyössä olisi tehty sellaisia virheitä, jotka olisivat syynä sillan notkahtamiseen.

Myllysillan suunnittelija Matti Ollila. Kuva: YLE / Devy Nagalingam

Myllysillan suunnitellut Matti Ollila kertoo järkyttyneensä kuultuaan Myllysillan notkahduksesta lauantaina.

- Kyllä se järkytti, mutta olen kyllä jo päässyt pahimman paniikin yli. Nyt täytyy vain katsoa eteenpäin ja tehdä päätöksiä, miten homma etenee, hän sanoo.

Ollila on vakuuttunut, että silta voidaan vielä korjata ja pitää puheita sillan purkamisesta ennenaikaisina. Hän kertoi näkemyksensä myös kaupungin virkamiesten kokouksessa iltapäivällä.

- Mielipiteeni kirjattiin ylös ja nyt sitten uskon, että tässä päästään eteenpäin ja tilanne saataisiin jollain lailla hallintaan.

- Notkahdus on jäiden aiheuttamaa, siitä olen vakuuttunut. Tämä on ollut hyvin epätavallinen talvi täällä Turussa. Tätä vaan ei ole osattu ottaa huomioon, että tällainenkin tilanne voi syntyä. Siltaan on vaikuttanut nyt aika hirmuinen paine, Ollila sanoo.

Sillan purkaminen olisi Ollilan mukaan nyt ylireagointia.

- Ei tässä ole mitään pelottavaa, mistään murtumasta ei ole kysymys. Jos sillan alapinta olisi haljennut, niin asia olisi aivan eri.

Jäät tulee Ollilan mukaan nimenomaan sahata pois joesta, jäänmurtajalla saataisiin hänen mukaansa aikaan vain isompaa tuhoa.

- Jään murtaminen palauttaa sillan osin ennalleen, mutta kantoja pitää myös vetää lähemmäs toisiaan, ne ovat nyt lähteneet erilleen. Siihen tarvitaan taljat, jotka ovat kyllä varsin yksinkertaiset asettaa paikoilleen.

"Suunnittelutyössä ei ole tehty virheitä, jotka olisivat syynä notkahtamiseen"

Ollila ei myönnä, että notkahduksen takana olisi suunnitteluvirheitä.

- Olemme noudattaneet kuormitusmääräyksiä. Paine, joka siltaan kohdistuu on nyt vain niihin nähden moninkertainen. Tottakai olisi ehkä voinut olla fiksumpi ja ajatella tuolloin, onko niitä kuormitusmääräyksiä ajateltu ollenkaan tällaiseen tarkoitukseen.



Lähteet:
YLE Turku

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui kahdeksan. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Poliisilla on epäilyjä Hyvinkäällä yhden surmanneen ja kahdeksaa haavoittaneen miehen henkilöllisyydestä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä