Myös Santigold ja kotimaisia räppäreitä Ruisrockiin
Heinäkuinen Ruisrock sai ohjelmistoonsa sekä ulkomaista että kotimaista täydennystä. Dance-musiikki, irkkupunk ja kotimaiset räppärit viimeistelevät festivaaliohjelmiston.
Turun Ruissalossa järjestettävän Ruisrockin ohjelma on vamistunut. Artistikattauksen täydensivät vielä yhdysvaltalaiset Santigold ja Flogging Molly sekä kotimaiset Paleface & Räjähtävä Nyrkki, Lapko ja Kuningasidea.
Lauantain antiin tuli lisänä laulaja-tuottaja Santigold, joka nousi popin uuden aallon kärkeen vuonna 2008. Esikoisalbumi poiki muun muassa Vuoden läpimurto -tittelin NME Awardeissa.
Santigold yhdistelee hiphoppia, dancea ja elektroa omintakeiseksi fuusiopopiksi. Uniikkiääninen artisti on tehnyt yhteistyötä huippunimien kanssa Beastie Boysista Björkiin.
Perjantaina festivaaliyleisöä villitsee irkkupunk-bändi Flogging Molly, joka on jo useamman kerran luonut ainutlaatuisen kontaktin Ruisrockin yleisöön.
Viimeisimmät kotimaiset lisäykset esiintyjälistalle ovat kaikki ajankohtaisia uusein levyjensä takia. Paleface tuo Ruissaloon mukanaan Räjähtävä Nyrkki -kokoonpanon. Lapko kuuluu suomalaisten vaihtoehtorock-yhtyeiden kärkikastiin. Kuningasidea saapuu yhdistelemään reggaeta ja räppiä 11-henkisenä kokoonpanona.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
R&B-laulaja Miguelin hyppy jäi vajaaksi - fanit jäivät alle
Billboard Music Awards -musiikkigaalassa esiintyneen Miguelin esitys ei mennyt ihan nappiin.
Miss Suomi on eläinrakas bisnesnainen
Missin kruunu ei ole mullistanut 24-vuotiaan Lotta Hintsan elämää. Hintsan kaksi koiraa pitävät huolen siitä, että kadullakin huomio kohdistuu ensin koiriin ja sitten vasta hihnan toisen päähän.
Mia Leivo tangoaa kruunujahtiin viidettä kertaa
Viidettä kertaa tangokuningattaren kruunusta kisaava ylöjärveläislaulajatar Mia Leivo uskoo kisassa omiin korviinsa, lavalla nöyryyteen ja kotona pyykkirumban tasajakoon.
Yhdysvaltain ennätyslotossa löytyi yksi oikea rivi
Historian toiseksi suurin lottopotti on suuruudeltaan liki 600 miljoonaa dollaria.
Lennonin kitarasta maksettiin satojatuhansia euroja
Nimettömänä pysyttelevä yhdysvaltalainen pulitti kitarasta 400 000 dollaria. Viimeksi kitara oli huutokaupassa muutama vuosi sitten, silloin hinta ylitti 100 000 dollaria.
Muinaisfossiili sai nimensä Johnny Deppiltä
Noin nelisenttinen olento on nykyisten rapujen ja hämähäkkien kaukainen esi-isä.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
Yhdysvalloissa lotossa ennätyspotti
Powerball-potti on kasvanut maaliskuusta saakka, koska kukaan ei ole saanut kaikkia numeroita oikein.
Emokissa adoptoi porsaan Romaniassa
Emonsa hylkäämä porsas pääsi kissaemon ja neljän kissanpennun hoiviin.
