Kotimaa |

Myös Sukaria epäillään lahjusrikoksesta

Poliisin vaalirahatutkinta on laajentunut. Poliisi epäilee vaalirahoittajaa, liikemies Toivo Sukaria lahjuksen antamisesta Ilkka Kanervalle. Rikostutkinnan vuoksi Sukari perui yllättäen ehdokkuutensa tulevissa edustakuntavaaleissa.

Liikemies Toivo Sukari esittelemässä kuvaa Ideaparkistaan
Kuva: YLE

Liikemies Toivo Sukari tunnetaan muun muassa Maskun-kalustetalosta ja Ideapark-kauppakeskuksista. Sukari oli myös jakamassa vaalitukea viime eduskuntavaaleissa Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta. Yksi tuen saajista oli Ilkka Kanerva. Sukari osallistui myös Kanervan syntymäpäiväjuhlien kustantamiseen noin 10 000 eurolla.

YLE Uutisten tietojen mukaan poliisi epäilee nyt Toivo Sukaria lahjuksen antamisesta Ilkka Kanervalle. Poliisitutkinnan kohteena ovat olleet Sukarin antama vaalituki ja syntymäpäiväsponsorointi Kanervalle.

Poliisia kiinnostaa, onko liikemies Toivo Sukari yrittänyt vaikuttaa kaavapäätöksiin Varsinais-Suomessa. Sukari hakee parhaillaan kaavamuutoksia liiketontteihin esimerkiksi Paimiossa ja Naantalissa. Ilkka Kanerva on kaava-asioita hoitavan Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja. Sukari kiistää jyrkästi rikosepäilyt.

- Tuo on niin kaukaa haettu, että olisi jotakin lahjontaa ollut. Semmosta päivää ei tule, että voitaisi katsoa, että siinä olisi jotain perää. Ei mitään, Sukari sanoi puhelimitse YLE Uutisille.

Ilkka Kanervaa poliisi epäilee lahjuksen ottamisesta. Sukarin lisäksi lahjuksen antamisesta Kanervalle epäillään myös Nova-liikemiehiä Tapani Yli-Saunamäkeä ja Arto Merisaloa.

Poliisilla on useita tutkintoja meneillään vaalirahoihin liittyen. Osa jutuista on jo päätynyt syyttäjälle. Vaalirahan jakajista tähän mennessä epäiltyinä ovat olleet Nova-liikemiehet.

Toivo Sukarin myötä rikosepäilyt ulottuvat nyt Nova-liikemiesten lisäksi muihinkin vaalirahoittajiin. Jos Kanervan lahjusjuttu päätyy syyttäjälle, syyteharkinnan aloittaminen venynee ensi syksyyn saakka.



Lähteet:
YLE Uutiset / Päivi Happonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä