Myräkkä kaatoi metsää Pyhäjärvellä
Ilmatieteen laitoksen mukaan syypää saattaa olla trombi.
Voimakas tuuli kaatoi noin hehtaarin metsää Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla perjantaina iltapäivällä. Pelastuslaitoksen mukaan trombi kaatoi puita tielle ja irrotti katon yhdestä kuivaamorakennuksesta Niinimäentiellä. Tie oli poikki joitakin tunteja noin 30 metrin matkalta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan myräkän takana saattoi olla trombi. Trombi on paikallinen ja voimakas pyörretuuli. Se syntyy kuuro- tai ukkospilven nousuvirtauksesta ja näkyy pilven pohjasta alaspäin työntyvänä suppilopilvenä.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Suomen ensimmäinen tatuointikoulutus on suunnitteilla
Limingan taidekoulussa hämmästellään sitä, että vaativalle kasvualalle ei ole vielä virallista koulutusta. Uraauurtava opetus voisi alkaa jo syksyllä.
Rakennuspalo Oulussa on saatu sammumaan
Sammutettu tulipalo ei enää juurikaan savuta. Pelastuslaitoksen mukaan lähialueiden asukkaiden ei enää tarvitse pitää ikkunoita ja tuuletuskanavia kiinni.
Pyhäjoen tulvasta yli miljoonan vahingot
Pyhäjoen tulvavahinkojen kokonaismäärä nousee arviolta runsaaseen miljoonaan euroon. Vahinkoilmoitusten mukaan tulva aiheutti vahinkoja yhteensä yhdeksälle omakotitalolle, neljälle rivitalohuoneistolle ja useille kesämökeille.
Bloggari patistaa yrityksiä luottamaan tunteeseen
Tuija Seipellin mukaan suomalaisilla yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä hullun huumorin ja outouden varjolla. Suomessa on konsultin mukaan näkyvissä uudenlaista yrittäjyyttä.
Ensimmäiset euroviisumuistot yli 40 vuoden takaa
Pohjois-Suomen Euroviisuklubin puuhamies Erkki Ahonen on varma, että Suomen edustaja Krista Siegfrids erottuu muista viisuilijoista räiskyvällä ja valloittavalla persoonallaan. Vannoutunut viisufani on ollut myös raadissa valitsemassa suomalaisesiintyjiä viisuihin.
Kaupunginteatterin tulipalo tyhjensi teatterin
Oulun kaupunginteatteri evakuoitiin perjantaina aamupäivällä tulipalon takia. Pelastuslaitos sammutti pienissä keittiötiloissa syttyneen palon ja teatterin toiminta jatkui savutuuletuksen jälkeen tavalliseen tapaan.
Pohjois-Pohjanmaan uudet ylioppilaat
Yle Oulu julkaisee uusien ylioppilaiden nimet perjantaina. Nimiä julkaistaan vähitellen, kun koulut niitä julkaisevat.
Golfkentät avasivat kautensa
Golfkentät ovat avanneet kautensa Pohjois-Pohjanmaalla. Pelaamaan pääsee jo usealla kentällä.
Tapani Tölli: Päätökset ja vaikuttavuus
Päätöksiä valmisteltaessa on aina arvioitava eri vaihtoehtojen vaikuttavuus. Erityisen tärkeä se on, kun päätetään hyvinvointiin ja talouskasvuun liittyvistä toimista, kirjoittaa oululainen keskustan kansanedustaja Tapani Tölli.
Alkukesä on ratkaiseva turvetuotannolle
Turvetuotanto on päässyt nauttimaan viimeksi todella hyvästä tuotantokesästä vuonna 2006. Viime vuonna Vapo sai ylös alle puolet tavoitteesta. Tämän vuoden tuotantoa voidaan arvioida jo juhannuksen tienoissa.
