Myrsky nousee teekupissakin
Merenpinta nousee myrskyn alla muun muassa matalapaineen ja heilahtelun takia. Kun vesi nousee Suomen rannikolla, jää vettä Itämerelle hieman vähemmän. Mutta mitä ovat kuopat meressä?
Syitä merenpinnan nousuun myrskysäällä on useita. Yksi syy on matalapaine, joka liittyy myrskysäähän. Matalapaine nostaa vettä paineen kohdalla.
- Myrskyissä on kova tuuli, joka hakkaa vettä edellään rantaa kohti. Lisäksi korkeuteen saattaa vaikuttaa heilahtelu. Jos on ollut kova myräkkä, vesi jää heilumaan esimerkiksi rannikolta Itämeren varsinaiseen altaaseen ja hetken kuluttua se paiskautuu takaisin rannikolla. Vesi jää loiskumaan, sanoo Ilmatieteenlaitoksen meriasiantuntija Antti Kangas.
Merenpinnan nousukorkeus riippuu paikasta. Saaristomerellä vaihtelut ovat pieniä, kun taas lahtien päissä Haminassa ja Kemissä erot ovat korkemmillaan.
- Karkeasti voi sanoa, että esimerkiksi Kemissä erot ovat kahdesta metristä miinus puoleentoista.
Samat vaihtelut näkyvät myös järvivesissä. Lainalaisuudet ovat voimassa, mutta pienemmässä mittakaavassa.
- Sama fysiikka pätee teekuppiinkin, Kangas sanoo.
Merikuopissa ei pääse laskemaan mäkeä
Kun vesi nousee Suomen rannikolla, merenpinnan on oltava jossain muualla normaalia alempana. Kun vesi paiskautuu Suomen rannikolle, jää Itämeren muihin osiin vähemmän vettä.
- Matalapaineet ja myrskyt siirtävät vettä hitusen pohjoisemmaksi. Myrsky saattaa nostaa vettä muutamaksi tunniksi, parhaimmillaan puoleksi päiväksi.
Tarkkasilmäinen huomaa satelliittikuvista, että merenpinnassa saattaa olla pieniä kuoppia. Kuopat tai pullistumat ovat kuitenkin laajaan myrskyalueeseen verrattuna pieniä.
- Muutos vedenpinnassa on karkeasti sentti per millibaari. Normaalioloissa 20 sentin kuoppa on siis hyvinkin mahdollinen. Otetaan esimerkki. Pinta on 50 senttiä kuopallaan ja myrkyn laajuus voi olla 500 - 1 000 kilometriä. Se on niin matala rinne, ettei siitä vesisuksilla pääse laskemaan.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
