Kainuu |

Myrskytuhojen laajuus vielä arvoitus

Kainuun yli liikkunut ukkosrintama on aiheuttanut yli sata vahingontorjuntatehtävää pelastuslaitokselle. Kajaanin ja Oulujärven seudulla myrskypuuskat ovat kaataneet puita teiden ja rakennusten päälle. Sähkönjakelussa on edelleen häiriöitä. Henkilövahingoilta on kuitenkin vältytty.

Kaatunut autotalli/varastorakennuksen runko.
Autotallin runko kaatui myrskyssä Sotkamon Pohjavaaralla. Kuva: Harri Huovinen

Kajaanin seudulle ukkosrintama iski kello 18 maissa. Yhtäaikaisia vahingontorjuntatehtäviä kertyi pahimmillaan 50 – 60.

- Tuhojen laajuus on selvinnyt sitä mukaa kun tehtäviä on päästy purkamaan, päivystävä palomestari kertoo.

Kajaanin suunnalta ukkosrintama eteni Suomussalmelle, jossa se on myös aiheuttanut vahingontorjuntatehtäviä.

Kulokone kartoittaa vahinkoja

Pelastuslaitos kartoittaa myrskyn tuhoja myös ilmasta käsin. Kulovalvontaan käytetty lentokone on aamun aikana tarkastanut alueita reittiä Kajaani - Paltamo - Ristijärvi - Puolanka. Tuhot eivät ole osoittautuneet toistaiseksi aivan niin laajoiksi kuten aiemmin epäiltiin. Pahimmat yhtenäiset tuhoalueet ovat näillä näkymin Kajaanin Koutaniemen ja Vuoreslahden alueella, jossa metsää on kaatunut myös rakennusten päälle.

Kaikkiaan pelastuslaitoksella on ollut yön ja aamun aikana reilusti yli 100 vahingontorjuntatehtävää. Uusia vahingontorjunta tehtäviä voi vielä ilmaantua, kun kulokonen tarkastaa vielä Kuhmon suunnan metsäpalotilannetta.

Myös asukkailta tulee ilmoituksia vahingoista, lähinnä puun kaatumisista tielle tai rakennusten päälle.

Sähköt poikki tuhansilta

Sähköyhtiö E.ONin mukaan runsaat 15 000 asiakasta oli ilman sähköjä illalla kahdeksan aikaan.

Aamulla E.ONin verkon alueella on sähköttä yli 5 000 asiakasta. Vikoja on kaikissa Kainuun kunnissa Kuhmoa lukuunottamatta.

Kuhmo säästyi myös matkapuhelinverkossa ja langattomissa internetyhteyksissä olleilta häiriöiltä, joita oli muualla Kainuussa. Ongelmien syynä olivat ukkosen vioittamat tukiasemat, joita oli pois käytöstä kymmeniä.

Kotihoidossa olevien vanhusten tilannetta tarkistetaan

Ensihoitokeskus kartoitti välittömästi Kainuun ensihoitovalmiuden ja varautui mahdollisiin uhkiin nostamalla ensihoidon valmiutta kahdella ambulanssilla. Keskiviikkoillalla alkoi vanhuspalvelun kotihoidossa olevien asiakkaiden tilanteiden kartoitus ympäri Kainuuta. Yhteydenotot tehostetusti jatkuvat asiakkaisiin koko torstaipäivän.

Kotikäynnillä kartoitetaan terveydentila ja perustarpeet (ruoka, vesi, lääkkeet, liikkuminen) kotihoidon piirissä olevilla. Tähän asti tehtyjen kartoitusten perusteella tilanne on koko Kainuun osalta lähes normaali.

Vedenjakelun häiriöt vähentyneet

Kajaanin vedenjakelu on lähes normalisoitunut. Koutaniemen alueella on käytössä varavoima kunnes sähköverkko on saatu korjattua.

Kajaanin Veden vedenjakelu oli poikki Koutaniemen alueella. Sähkökatkosten vuoksi vettä ei pystytty toimittamaan myöskään Koutaniemen ja Vuoreslahden vesiosuuskunnille eikä Sivolanniemen vesihuoltoyhtymälle. Sen sijaan Ojanperän ja Kallioperän alueilla vesijohtoverkon paine saattaa olla edelleen normaalia heikompi.

Myös haja-asutusalueiden vesiosuuskunnilla on vedenjakeluongelmia samoista syistä. Esimerkiksi Pohjavaaran vesiosuuskunnan vedenjakelu oli keskeytyksissä puoleenpäivään torstaita.

Kajaanissa merkittäviä metsätuhoja

Ukkoskuurojen syöksyvirtaukset aiheuttivat keskiviikkona eniten metsätuhoja Kajaanissa Koutaniemen ja Vuoreslahden suunnalla.

- Yksittäisille metsänomistajille myrskypuuskat aiheuttivat merkittäviä tuhoja, sanoo Metsänomistajien liiton Kainuun paikallisjohtaja Heikki Rahko.

Muualta maakunnasta on tullut tietoa vain yksittäisistä tuulenkaadoista.

Junaliikenne myöhästelee

Myös junaliikenne myöhästelee ukkosen seurauksena. Sähkönsaantiongelmat aiheuttavat vikoja junien liikenteenohjausjärjestelmiin muun muassa Iisalmen ja Kontiomäen väleillä. Junat jäävät aikataulustaan myöhään noin puoli tuntia.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä