Turku |

Myrskyvarautumisessa runsaasti puutteita Lounais-Suomessa

Sähkökatkojen aikana muun muassa vedenottamot, jätevesilaitokset ja terveysasemat ovat useissa kunnissa haavoittuvaisia. Asia selviää aluehallintoviraston tuoreesta raportista. Virasto haluaa kiinnittää huomiota myös viranomais- ja matkapuhelinverkon lamaantumiseen.

Kaatuneita puita Vanhalla Turuntiellä Loimaalla.
Kaatuneita puita Vanhalla Turuntiellä Loimaalla. Kuva: YLE / Kimmo Gustafsson

Virasto esittää raportissaan, että viranomaisten, kuntien ja sähköyhtiöiden on laadittava uudet yhteissuunnitelmat vastaisuuden varalle, sillä niiden välinen yhteistyö ei raportin mukaan toiminut Tapani-myrskyn aikana.

Yhteisiä toimintamalleja tai -menetelmiä ei ole, eikä niitä ole harjoiteltu. Sähköyhtiöiden, kuntien ja viranomaisten välillä ei ole myöskään toimivia viestintäyhteyksiä tai yhteistä tilannekuvajärjestelmää.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen johtokeskus oli käytännössä ainoa viranomainen, jolla oli jonkinlainen tilannekuva alueelta. Hätäkeskus ruuhkautui sähkökatkoilmoituksista, koska energiayhtiöiden vikapalvelut olivat myös ruuhkautuneet. Tämä nosti hätäkeskusten keskimääräiset jonotusajat useisiin minuutteihin ja vaaransi hätäkeskuksen kautta avun hälyttämisen ja saamisen.

Puolustusvoimien virka-apupyynnöt olisi pitänyt hoitaa aluehallintoviraston mukaan koordinoidusti ja viivytyksettä sisäasiainministeriöstä, koska vahingot ulottuivat usean pelastuslaitoksen ja aluehallintoviraston alueelle.

Uusia toimintamalleja vastaisuuden varalle

Paloasemia voitaisiin käyttää viraston mukaan nykyistä tehokkaammin ja monipuolisemmin häiriötilanteiden toimintakeskuksina. Tämä tarkoittaisi paloasemilta saatavien palvelujen laajentamista häiriötilanteissa. Tällaisia toimintoja voisi olla esimerkiksi hätäilmoituksen tekeminen, vedenjakelu, matkapuhelimen latauspalvelu, yleinen informaatiokeskus ja mahdollisesti jopa ruoanjakelupiste.

Tämä edellyttäisi aluehallintoviraston mukaan paloasemakiinteistöjen varustamista varavoimakoneilla, paloaseman peittoalueella olevien matkapuhelin- ja Virve-tukiasemien varavoiman varmistamista sekä häiriötilaisiin varautumiseen liittyvän koulutuksen, johtamisjärjestelmien ja tarvittavien resurssien varaamista ja suunnittelua.

Sähköyhtiöiden ja pelastuslaitosten yhteistyötä lisättävä

Aluehallintoviraston mielestä sähköverkon osalta pelastuslaitokset tarvitsevat huomattavasti tarkempaa ja yksilöidympää tietoa verkon toimintatilanteesta. Sähköyhtiöillä ei pääsääntöisesti ole käytössään Virve-puhelimia, mikä vaikeuttaa viestintää häiriötilanteissa viranomaisten kanssa. Sähköyhtiöiden ja pelastuslaitosten välille on avattava omat palvelunumerot tai vastaavat viranomaisnumerot tai luotava viestintäjärjestelmät viranomaisverkon avulla, aluehallintovirasto ehdottaa.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä