Naapurikuntien vetovoima pitää Turun asunnot halpoina
Turusta saa asunnon muita suuria kaupunkeja halvemmalla. Taloudellisen epävarmuuden lisääntymisen myötä hintaero saattaa kasvaa.
Kun muissa Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa vanhojen kerrostaloasuntojen myyntihinnat ovat nousseet, on kehitys Turussa ollut päinvastainen. Hinnat ovat pudonneet vuoden aikana noin parilla prosentilla. Neliön asuntoa saa noin 1600 eurolla.
- Turkuun ei ole ollut muuttovirtaa samalla tavalla, kuin muihin suuriin kaupunkeihin. Myös se vaikuttaa, että omakotitalot ovat pääsääntöisesti naapurikuntien puolella, analysoi varapuheenjohtaja Tuula Lindström Varsinais-Suomen Kiinteistönvälittäjistä.
Sijoittaminen asuntoon on kuitenkin Lindströmin mukaan Turussa kannattavaa, koska varsinkin yksiöistä on pulaa ja vuokrataso on noussut. Vuokraamalla asunnosta saa hyvän tuoton.
- Tämä on opiskelijakaupunki ja yksiöille on kysyntää. Kun asunto tulee vuokralle, se myös menee nopeasti, Lindström toteaa.
Myyntiajat ovat lyhentyneet kesällä. Jos myyntiajat esimerkiksi taloudellisen epävarmuuden johdosta pitenevät, laskevat myös hinnat.
- Jos myyntiajat radikaalisti pitenevät niin totta kai hinnat laskevat. Turussa hintavaihtelut ovat kuitenkin aina olleet maltillisia.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Tutkijat: Stressi rumentaa naista
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Kouluruokailuun voi kulua lähes puoli tuntia - onko aikaa tarpeeksi?
Kouluruokailun järjestäminen vaatii suunnittelua. Koulut tekevät yleensä erillisen ruokailulukujärjestyksen. Yle Turku huomasi turkulaisessa Raunistulan koulussa, että ruokahetkeen voi kulua jopa 28 minuuttia.
TS: Saloon työpaikkoja sähköpianoista - konkurssin tehnyt italialaisfirma jatkaa Suomessa
Konkurssiin mennyt General Music valmisti muun muassa sähköpianoja. Muutamat kymmenet ihmiset saavat työpaikkoja Salossa.
Nieminen joutui urakoimaan - seuraavaksi kova haaste
Jarkko Nieminen sai hikoilla yli kaksi ja puoli tuntia espanjalaishaastajansa selättämiseksi.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Tami kiistää eurovaaliehdokkuuden
Juhani Tammisen mukaan eurovaaliehdokkuudesta ei voi edes aurinkokuningas päättää yksin.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
"Jokainen liikkuu tavallaan"
Fortum Para School Day kiertue kävi Laukolan koululla Ruskolla. Oppilaat pääsivät kokeilemaan paralympialajeja.
Salo anoo jatkoa rakennemuutoskauteensa
Nokian toimintojen alasajosta johtuva ahdinko ei ota laantuakseen, minkä vuoksi kaupunki tarvitsee lisätukia työllisyyden ja elinkeinotoiminnan elvyttämiseen.
