Naapurit haukutaan päivittäin eläinhotellissa
Hotellin asukkaat kurkiselevat verkkoaitaseinämien takaa ja vaihtavat kuulumisia tiuhaan. Eläinhotelli on kesäisin loppuunmyyty lomailupaikka, josta asiakkaat eivät aina tahtoisi edes palata kotiin.
Kajaanilaisessa eläinhotelli Juliuksessa riittää ääntä, koska lomasesongin aikana myös eläimet lomailevat. Paikat kesälle on myyty täyteen jo kauan aikaa sitten, kertoo eläinhotellin työntekijä Outi Pahkala.
- Ei oota pitää myydä, koska tulijoita olisi enemmänkin. Lemmikkien omistajat ovat tarkkoja hoidon laadusta, ja sana hyvästä paikasta kiirii kauas.
Suurin osa Juliuksen asiakaskunnasta on hotellin kotimaakunnasta Kainuusta, mutta väkeä tulee kauempaakin.
Tyypillinen asiakas on lemmikki, koira tai kissa, jonka perhe lähtee lomamatkalle. Tällä hetkellä Juliuksessa lomailee sulassa sovussa noin kymmenen koiraa ja pari kissaa. Ulkokoirat majailevat ulkopaikoilla ja sisäoloihin tottuneet sisällä.
Tessukin saa hyvän yön suukot
Eläinhotelin aamu alkaa aamulenkityksellä, sen jälkeen asiakkaat ruokitaan ja huoneet siivotaan. Häkkihuoneiden mukavuuksiin kuuluvat muun muassa omat sängyt, lattialämmitys, ilmastointi sekä keskusradio. Päivällä ulkoillaan jälleen lisää, koiria muun muassa uitetaan läheisellä rannalla ja työntekijät pyrkivät muutenkin touhuilemaan eläinten kanssa.
Meinaa olla sitäkin ongelmaa, että koira laittaa hotellin eteisessä jarrut päälle eikä se haluaisikaan lähteä takaisin kotiin.
Koiria ulkoilutetaan hihnassa sekä suurissa ulkotarhoissa vapaana, aivan mihin kukin on tottunut. Muutenkin elämä eläinhotellissa hoidetaan niin kuin jokais en eläimen omistaja tahtoo. Lemmikkien omistajilta saattaa tulla hyvinkin yksityiskohtaiset ohjeet perheenjäsenen hoitoon.
- Omistajasta riippuen voi tulla hyvinkin tarkat ohjeet esimerkiksi pissitysajoista tai mihin paikkaan lemmikkiä kakatetaan, mitä syötetään ja milloin. Ohjeita voi tulla paperinivaskoittain, Outi Pahkala naurahtaa.
Omistajat myös soittelevat lemmikkiensä kuulumisia välillä tiuhaankin. Outi Pahkala on tärkeiden viestien välikätenä.
- Osa voi soittaa monta kertaa päivässä kysyäkseen kuulumisia ja lähettääkseen terveisiä lemmikeilleen. Samoin lähetellään hyvän yön suukkoja, halauksia ja rapsutuksia. Me sitten toteutamme nekin tai viemme luurin lemmikin korvan juureen.
Eron hetki on kova
Monelle omistajalle lemmikin jättäminen eläinhotelliin on kaihoisa hetki. Päivittäiset puhelut kertovat eläimen tärkeydestä omistajilleen. Myös lemmikeistä huomaa, että ne reagoivat erossa oloon, Outi Pahkala kertoo.
Omistajat lähettävät lemmikeilleen hyvän yön suukkoja, halauksia ja rapsutuksia. Me sitten toteutamme nekin tai viemme luurin lemmikin korvan juureen.
- Toiset itkeskelevät, toiset puolestaan ottavat rennosti ja käyttävät ikään kuin hyväkseen tämän mahdollisuuden olla omasta perheestä erossa. Varsinkin vakioasiakkaat osaavat ottaa kaiken ilon irti hotellilomasta.
Ja kun lemmikkien omistajat tulevat innokkaana hakemaan perheenjäsenen kotiin, ei jälleennäkeminen menekään aina odotetusti.
- Meinaa olla sitäkin ongelmaa, että koira laittaa hotellin eteisessä jarrut päälle eikä se haluaisikaan lähteä takaisin kotiin.
