Näin te vastasitte: Ei enää lupauksia vaan oikeita tekoja
Kuntavaaliehdokkaiden lupaukset eivät saa enää äänestäjiä innostumaan. Päättäjiksi haluavilta odotetaan konkreettisia ehdotuksia rahojen riittävyydestä. Yle Uutiset summasi nettikeskustelun pohjalta yhteen kuntavaalien TOP 5 -kysymykset.
- Kolme tärkeintä asiaa kuntavaaleissa: Talous, talous ja talous.
Näin kommentoi nimimerkki Talousmies Yle Uutisten internetsivuilla olevaan kuntavaaleja koskevaan kyselyyn. Talousmiehen mielipide kuvaa hyvin Ylen lukijoiden näkemystä siitä, mikä asia nousee tärkeimmäksi kysymykseksi syksyn kuntavaaleissa.
Useita vastaajia mietitytti kuntien taloustilanne ja etenkin seteleiden riittäminen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Ylen lukijoiden mielipide on linjassa sosiaalialan asiantuntijoiden näkemyksen kanssa: Kuntavaaleissa ratkaistaan palvelujen kohtalo.
Lukijakyselyn perusteella tärkeimmiksi kysymyksiksi talouden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen rinnalle nousevat kuntauudistus ja lähipalveluiden säilyminen. Osa kaipaisi vastauksia esimerkiksi siihen, millaisia vaikutuksia kuntaliitoksilla olisi päätöksentekoon ja toisiko liitto kunnille todellisia säästöjä.
Mutta toisin kuin sosiaalialan ja kunta-alan asiantuntijat, osa Ylen lukijoista aikoo nostaa Euroopan unionin ja eurokriisin yhdeksi kuntavaalien teemoista.
- Itse tulen äänestämään Suomen EU/eurolinjasta. Ja tiedän, että näistä asioista ei kuntatasolla päätetä. Valitettavasti minulla ei vain ole muutakaan välinettä "tehdä välikysymystä", kertoo nimimerkki apropoo.
Hyvä veli -järjestelmä kuopattava
Kyselyn perusteella kunnallispolitiikkaan ja päätöksentekoon kaivataan nyt entistä enemmän avoimuuttaa. Lukijat vaativat korruption ja hyvä veli -järjestelmän kitkemistä sekä kuntalaisten entistä parempaa kuuntelemista. Ehdokkailta odotetaan myös pelkkien puheiden sijaan konkreettisia ehdotuksia.
- Kuntavaaliehdokkaat lupailevat yhtä sun toista ihanaa, esimerkiksi lupaillaan parannuksia peruspalveluihin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kerro, millä rahoilla kaikki ihanat parannukset toteutetaan, toteaa nimimerkki Rahoituksesta ei saa vaieta.
Ylen internetsivuilla olleeseen kuntavaalikyselyyn osallistui noin 400 vastaajaa. Kuntavaalit järjestetään 28. lokakuuta.
Kuntavaalikeskustelu jatkuu tänään illalla Yle TV1:ssä klo 21.05. Keskusteluun voi osallistua myös Twitterissä kanavalla #kuntavaalit. Keskustelua nostetaan ruutuun tekstikanavan sivun 398 kautta.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Viitanen käynnistää selvityksen asuinalueiden eriytymisestä
Tuore asuntoministeri pitää merkkejä eriytymiskehityksestä vakavana asiana ja lupaa puuttua siihen voimakkaasti.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
Perussuomalainen: Alppilan koulujupakan opettaja haluaa eurovaaliehdokkaaksi
Oppilaan poistamisesta varoituksen saanut erityisopettaja on liittynyt perussuomalaisten jäseneksi.
Oikeusministeriöllä ei ole puoluetukien käytöstä huomautettavaa
Oikeusministeriö on tarkastanut puoluetuen käytön viime eduskuntavaalivuodelta ja sitä edeltäneeltä vuodelta. Ministeriön mukaan valtioneuvoston on kuitenkin tarkennettava tiedotus- ja viestintätuen käyttöohjeita, jotka ovat ministeriön mukaan liian pelkistettyjä.
Tennilä: Vasemmistojohtajien suusta kuuluu pelkkää muminaa
Pitkän linjan vasuri Esko-Juhani Tennilä suomii vasemmistojohtajia kovalla kädellä. - Arkikansa on unohdettu - tärkeintä on miten markkinat jaksavat, Tennilä roimii Aamu-tv:n sohvalla. Yhteys duunareihin on menetetty komppaa SDP:n Arja Alho.
Kansanedustajat erimielisiä rahapelimonopolista
Lasse Männistö (kok.) haluaisi Suomen siirtyvän avoimempiin rahapelimarkkinoihin. Stefan Wallinin (rkp.) mielestä nykyinen järjestelmä on paras mahdollinen. EU-komissio antaa ensi syksyyn mennessä lausunnon Suomen rahapelijärjestelyistä.
Uudet ministerit astuvat ruotuun
SDP päätti viikko sitten vaihtaa kolmen ministeriön johtajan Jyrki Kataisen johtamassa hallituksessa.
Duunarin uho kasvaa - lakkosyksyä ennustetaan
PAU.n Jaatinen: "Teknologiateollisuus kaivaa verta nenästään". SAK toivoo keskitettyä sopimista.
Hallitus harkitsee: Oppisopimuskoulutusta monen työnantajan kanssa
Työministeri Lauri Ihalainen perusteli muutosta sillä, ettei oppisopimus kävisi yhdelle yritykselle liian pitkäaikaiseksi ja vaikeaksi.
Soini kiitti Gustafssonia hyvästä ministerintyöstä
Väistyvä opetusministeri sai oppositiolta kiitosta työstään eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Keskustele uutisesta
Edessä on neljän vuoden kuntatalkoot. Onko eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla reseptejä kuntien polttaviin pulmiin? TV1:n ensimmäinen kuntavaalikeskustelu käydään eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ja heidän haastajiensa kesken.