Näin Yle-vero määräytyy
Tänä vuonna Yle rahoitetaan vielä tv-maksulla, joka on yhdeltä kotitaloudelta 252 euroa vuodessa. Mikäli eduskunta hyväksyy uuden rahoitusmallin, vuodesta 2013 eteenpäin Ylen rahoitus kerätään Yle-verolla. Yle-veroa maksavat kaikki täysi-ikäiset, joiden verotettava tulo on yli 7 813 euroa vuodessa.
Yle-vero on progressiivinen eli sen määrä kasvaa tulojen mukaan. Alaikäiset ja alle 7 813 euroa vuodessa ansaitsevat eivät maksa Yle-veroa lainkaan.
Toisin kuin kotitalouskohtainen tv-maksu, Yle-vero on henkilökohtainen. Alimmillaan se olisi 50 euroa vuodessa.
Verotettavina tuloina otetaan huomioon sekä ansio- että pääomatulot, eli esimerkiksi korot ja osingot. Korkeimmillaan Yle-vero olisi 140 euroa.
|
Verotettavaa tuloa vuodessa |
Yle-vero, euroa vuodessa |
|
0 - 7 813 euroa |
0 euroa |
|
7 813 - 21 875 euroa |
0,68 prosenttia eli 50 - 140 euroa |
|
yli 21 875 euroa |
140 euroa |
Lisäksi yritykset, joiden liikevaihto on yli 400 000 euroa vuodessa, maksaisivat Yle-veroa kahden eri maksuluokan mukaan.
Yksin asuvat ja pienituloiset hyötyvät
Nykyiseen tv-maksuun, 252 euroa vuodessa kotitaloutta kohti, verrattuna Yle-vero kurittaisi kahden työssäkäyvän keskituloisen perhettä ja toisaalta armahtaisi hyvätuloisiakin yksinasuvia.
|
Yksin asuvat |
Yle-vero, euroa |
Ero tv-maksuun, euroa |
|
Keskituloinen palkansaaja, tulot 40 000 euroa vuodessa |
140 |
-112 |
|
Suurituloinen palkansaaja, tulot 80 000 euroa vuodessa |
140 |
-112 |
|
Takuueläkkeen saaja, tulot 8 565 euroa vuodessa |
58 |
-194 |
|
Perusturvaa saava työtön, tulot 8 091 euroa vuodessa |
55 |
-197 |
|
Keskituloinen eläkeläinen, tulot 15 600 euroa vuodessa |
116 |
-146 |
|
Pariskunnat |
Yle-vero yhteensä, euroa |
Ero tv-maksuun, euroa |
|
Perusturvaa saava työtön pariskunta, tulot yhteensä 16 182 euroa vuodessa |
110 |
-142 |
|
Takuueläkettä saava pariskunta, tulot yhteensä 17 130 euroa vuodessa |
116 |
-136 |
|
Keskituloinen eläkeläispariskunta, tulot yhteensä 31 200 euroa vuodessa |
212 |
-40 |
|
Keskituloinen pariskunta, tulot yhteensä 80 000 euroa vuodessa |
280 |
+28 |
|
Suurituloinen palkansaajapariskunta, tulot yhteensä 160 000 euroa vuodessa |
280 |
+28 |
Toisin kuin tv-maksua, Yle-veroa ei voisi jättää maksamatta. Siten tv-maksutarkastuksetkin jäisivät unholaan. Jos ehdotus hyväksytään eduskunnassa, oven voi siis vuoden 2013 alusta avata rauhallisin mielin, vaikka ei tietäisikään, kuka kelloa soittaa.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Sukuja ei ole vielä tutkittu loppuun asti
Sukututkimuksen hohto ei ole kadonnut, vaikka etenkin suuret ikäluokat ovat ahkeroineet tutkimuksien parissa. Erityisesti tutkijoita kiinnostaa tietää, löytyykö omasta sukuhaarasta aatelisia.
Asuntoja nerokkaasta jurtasta Kalasataman romanileiriin
Hämeen linnan uusin näyttely kertoo eri kulttuurien tavoista asua ja liikkua, liikkuvasta kodista. Länsimainen hyvinvointi-ihminen kerää tavaraa ja liikkuu huvikseen. Elannon perässä liikkuvat karttavat turhaa tavaraa ja asuvat siellä minne elinehdot vetävät.
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.

Keskustele uutisesta
SDP:n eduskuntaryhmä on hyväksynyt Yleisradion uuden rahoitusmallin viimeisenä puolueena. Viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) laatiman ehdotuksen mukaan lupamaksu siirtyy historiaan vuonna 2013.