Naiset alityöllistettyjä miehiä useammin lähes kaikkialla maailmassa
Suomi sijoittui tutkimuksessa kuudenneksi. Syy naisten ja miesten välisessä epätasa-arvossa johtuu kulttuuri- ja koulutuseroista.
Naiset joutuvat miehiä useammin tekemään vähemmän työtunteja kuin haluaisivat. Tulos on samansuuntainen lähes kaikkialla maailmassa.
Parhaimmin naiset saivat työskennellä haluamansa tuntimäärän Kuwaitissa, Singaporessa, Ruotsissa, Slovakiassa, Belgiassa, Suomessa, Tanskassa, Israelissa, Maltalla ja Virossa.
Tutkimuksen mukaan miesten ja naisten välinen ero halutuissa työtunneissa on suurin Ecuadorissa sekä Saudi-Arabiassa, joissa naiset olivat alityöllistettyjä 23 prosenttia todennäköisemmin miehiin verrattuna. Ero oli yli 15 prosenttia myös Boliviassa, Hondurasissa, Bahrainissa, Omanissa, El Salvadorissa, Ruandassa, Botswanassa sekä Mauritiuksella.
Tutkijat yllättyivät, että Italian sijoitus tutkimuksessa oli huono. Saapasmaassa naisten ja miesten välinen haluttujen työtuntien ero oli 13 prosenttia. Italia oli ainoa Länsi-Euroopan maa, jossa ero oli kaksinumeroinen.
- En osaa antaa selitystä, miksi näin on, tutkija Jenny Marlar sanoi.
Yhdysvalloissa ero oli yhdeksän prosenttia.
Syy naisten alityöllistymiseen ei ole täysin selvä, mutta sen uskotaan liittyvän vahvasti koulutukseen ja paikallisiin kulttuureihin.
Tutkimukseen haastateltiin yli 187 000 aikuista 144 eri maassa vuonna 2011. Tutkimuksesta rajattiin pois itsensä työllistävät ihmiset.
Vuosittainen tutkimus tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Koska tutkimukset aloitettiin maailmanlaajuisen taloustaantuman jälkeen, on vaikea sanoa, mikä merkitys taantumalla on ollut tuloksiin.
- Joka tapauksessa tulos säilyy samanlaisena vuodesta toiseen: Naisille ei ole tarjolla yhtä paljon työmahdollisuuksia kuin miehille, Marlar sanoi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.
Mies ampui itsensä Notre Damessa - katedraali evakuoitiin
78-vuotias mies teki itsemurhan katedraalin alttarin edessä. Mies oli tunnettu äärioikeistolainen historioitsija, joka vastusti tuoretta lakia samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
Suomalaiskiekkoilija treenasi Oklahomassa pari tuntia ennen tornadon tuloa
Kuopiolaislähtöinen ammattilaisjääkiekkoilija Teemu Hartikainen oli noin kymmenen kilometrin päässä, kun Oklahoman tornado iski. Pari tuntia aiemmin Hartikainen oli ollut kaupungin jäähallilla harjoituksissa.

Keskustele uutisesta
Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset joutuvat miehiä useammin tekemään vähemmän työtunteja kuin haluaisivat. Myös naisen euro on edelleen noin 80 senttiä. Huolestuttavatko luvut? Oletko huomannut epätasa-arvoa omassa työssäsi?