Lahti |

Naiset jäävät työmarkkinoilla jalkoihin jo nuorena

Naiset toivovat usein heikon itsetuntonsa takia työmarkkinoilta vähemmän kuin miehet. Naisten ja miesten ammattien välisiä kuiluja voi rikkoa aiempaa tasa-arvoisempi kasvatus.

Potilasta tutkitaan yksityisellä lääkäriasemalla.
Kuva: YLE

Nuorten naisten itsetunto on ammattiin valmistumisen jälkeen heikompi kuin miehillä. Ensimmäistä työpaikkaansa etsivät naiset hakevat usein omaa osaamistaan yksinkertaisempia tehtäviä tai palkkatoivomus on alhaisempi kuin samaa työtä hakevalla miehellä.

Tämän on havainnut yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosiologi Ari Hautaniemi, joka on työskennellyt tasa-arvohankkeessa viimeiset kolme vuotta. Lahden ammattikorkeakoulun kanssa toteutettu Tassu-hanke kamppailee naisten uran alkuvaiheen etenemisesteiden poistamiseksi.

Tutkimustenkin mukaan tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin. Yliopistoissa naisopiskelijoita on enemmän kuin miehiä. Miehet kuitenkin ylenevät naisia useammin johtotehtäviin.

Syy on kasvatuksessa, uskoo Ari Hautaniemi.

- Suomalaiset kasvattavat lapsensa tietyllä tavalla. Ehkä me kannustamme poikia olemaan tyttöjä reippaampia ja ylpeämpiä. Tytöt oppivat koulussa siihen, että kun läksyt tehdään kunnolla ja ollaan kiltisti, jossain vaiheessa häämöttää palkinto. Pojat taas ovat rasavillejä ja heidän tempauksiaan katsotaan läpi sormien.

Hautaniemi korostaa, että myös miehet tarvitsevat nykyistä enemmän tasa-arvoa työnhakuun. Suomalaiset työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet naisten ja miesten ammatteihin.

- Vanhempien pitää vaatia tasa-arvoista kasvatusta päiväkodissa ja koulussa. Myös työpaikkojen tulee olla avoimia uusille avauksille ja hakea erilaisia työntekijöitä. Ei pidä tyytyä siihen, että kymmenen insinööripoikaa hakee atk-suunnittelijan paikkaa vaan koulutetaan tällaisiin tehtäviin myös tyttöjä. Vastaavasti miehille on paljon annettavaa hoito- ja sosiaalipuolella, Ari Hautaniemi muistuttaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä