Tampere |

Naisia oli vaikea saada kuntavaaliehdokkaiksi

Varsinkin 30-40 -vuotiaita naisia olisi kaivattu lisää ehdokaslistoille kuntavaaleihin. Naisjärjestöjen mielestä oikeudenmukaisuuden nimissä ehdokkaista puolet pitäisi olla naisia.

Kuntavaalit 2012 -grafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Puolueilla oli tänä vuonna aiempaa suurempia vaikeuksia saada naisia kuntavaaliehdokkaiksi. Erityisesti haja-asutusalueilla ja liitoskunnissa rekrytointi oli hankalaa.

Varsinkin 30-40 -vuotiaita naisia olisi kaivattu lisää ehdolle.

Oikeudenmukaisuuden vuoksi pitäisi olla fifty-fifty miehiä ja naisia.

- Leena Ruusuvuori

Muun muassa Naisjärjestöjen Keskusliitto on tilanteesta huolissaan, sillä tutkimusten mukaan naisia äänestetään enemmän, jos heitä on runsaammin myös ehdolla. Valtakunnanpolitiikassa naiset ovat paremmin edustettuina kuin kuntapolitiikassa, sanoo Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori.

- Se on ollut mielenkiintoista koko Suomen historian, että  kuntapolitiikassa on suhteessa vähemmän naisia kuin valtakunnan politiikassa. Oikeudenmukaisuuden vuoksi pitäisi olla fifty-fifty miehiä ja naisia.

Leena Ruusuvuori muistuttaa, että vaikka syksyn kuntavaaleihin ei voi enää ilmoittautua ehdokkaaksi, naiset voivat vaaleissa vaikuttaa äänestämällä.

- Naisethan ovat itse asiassa enemmistö Suomenkin asukasmäärästä, enemmistö vanhuksista, enemmistö päiväkotipalvelujen käyttäjistä ja niin edelleen, joten enemmistön äänikin pitäisi saada kuuluviin.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä