Naisilla pitkä taival Suviseurojen puhujiksi
Vanhoillislestadiolaisten Suviseuroilla puhuttavat tänä vuonna muun muassa liikkeen suhtautuminen naispappeuteen. Suomen suurimmat hengelliset kesäjuhlat kokoavat yhteen noin 70 000 ihmistä.
Etelä-Hämeen Lopelle, metsien keskelle Räyskälään on kokoontunut viikonlopun ajaksi ihmisiä keskisuuren suomalaiskaupungin verran. Vanhoillislestadiolaisten Suviseurat kokoavat yhteen hengellisen herätysliikkeen jäseniä ympäri Suomen - ja paljon myös maailmalta.
Suviseurat saattaa hyvinkin olla Suomen parhaiten järjestetty joukkotapahtuma. Kaikki ruokailusta parkkeeraamiseen on organisoitu hyvin toimivaksi, vaikka pientä aluetta kansoittavat kymmenet tuhannet ihmiset, joista suurin osa on lapsia.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ympärillä on vellonut negatiivista julkisuutta ja kiistakysymyksiä useampaan otteeseen viime vuosina. Liikkeen sisältä on lähtenyt uusia tuulia, joita vanhoillisemman siiven on ollut vaikea hyväksyä. Yksi näistä on naispappeuskysymys, joka puhutti myös tämänvuotisilla suviseuroilla.
"Naiset pyörittävät tätä systeemiä"
Vanhoillislestadiolainen liike ei perinteisesti ole hyväksynyt naisia puhujiksi sen enempää seuroissa kuin kirkoissakaan. Tähän muutosta toivovia on kuitenkin noussut liikkeen sisältä. Mari Leppänen vihittiin keväällä papiksi, mutta liikkeestä hän ei aio irtaantua.
- Tämä on hengellinen kotini. En kuitenkaan hyväksy sitä, että naiset on määritelty jostakin kohtaa liikkeen toiminnasta pois, vaikka naiset pyörittävät pitkälti tätä systeemiä. Se ei ole lapsille ja nuorillekaan hyvä malli uskonnollisesta todellisuudesta.
Toisin kuin Leppänen odotti, SRK:n johtoryhmä ei valinnut riveihinsä tänäkään vuonna yhtään naisedustajaa. Siihen saattaa olla vielä pitkä matka.
- Ymmärrän että tämä on liikkeelle suuri kysymys, eikä suinkaan helppo asia. Eikä varmaan voi olettaakaan, että vanha sukupolvi hyväksyisi naisia puhujina ja saarnaajina koskaan. Mutta muutos kuitenkin itää ja luulen, että hyvinkin pian vihitään myös uusia naispappeja vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisältä.
Naispappeusasiaa ei toistaiseksi nähdä kaikkein ajankohtaisimpana asiana SRK:n johdossa.
- Suurempana asiana vuosikokouksessa nousivat esille liikkeen sisällä ilmenneet hyväksikäyttötapaukset, joiden tiimoilta on tehty tilannekatsausta. Minä ajattelen niin, että jos on Jumalan tahto, että SRK:n johtokunnassa on naisia, niin sen aika varmasti tulee, sanoo SRK:n johtoryhmän jäsen Pekka Kainua.
Vuosikokouksessa nousi esille myös avoimen keskustelun käyminen, jota liike haluaisi yhä lisätä.
Siionin virret kännykässä
Vaikka Suviseuroilla nuoret pukeutuvat nykyään muodikkaasti ja virsikirjan voi ladata kännykkään, sisältö seuroissa on pääosin sama kuin vuosikymmenien ajan. Suviseurojen tärkein asia eli usko yhdistää, eikä erimielisyys näy ainakaan päälle päin.
Pappi Mari Leppänen uskoo, että muitakin mielipiteitä jakavia asioita kuitenkin liikkeestä löytyy. Ehkäisykielto ja sen noudattaminen puhuttavat liikkeen sisällä vielä naispappeusasiaa enemmän.
- Moderni aika ja internet asettavat kyllä liikkeelle haasteensa. Keskustelua käydään näistä asioista myös netissä. Ajattelen itse, että liikkeellä saa olla ideaali, mutta tässäkin haluan kysyä, että kuka oikein saa puhua niiden puolesta, jotka eivät ideaaliin mahdu? Kaikille se ei sovi, ja sen noudattamisella voi olla tuhoisia seurauksia, Leppänen sanoo.
Lapsi- ja nuorisotyön sihteeri Pekka Kainua ei sen sijaan usko, että lasten ja nuorten näkemykset uskon kysymyksissä poikkeavat vanhempien käsityksistä.
- Liikkeemme arvot nousevat raamatusta, ja usko on kaikenikäisillä yhteinen. Sukupolvien välinen vastakkainasettelu on teennäistä ja ulkoapäin asetettua, Kainua sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmanin puistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
