Naistennaurattaja ja ailahteleva keijukuningatar hurmaavat kesäteatterissa
William Shakespearen klassikkonäytelmä Kesäyön unelma saa nykyaikaisen sovituksen kesäteatterissa Lahdessa. Luvassa on isoa, rehellistä komediaa, ohjaaja Satu Säävälä lupaa.
Lahdessa Pesäkallion kesäteatterin lavalla nähdään tänä kesänä William Shakespearen alkuperäistekstiin perustuva näytelmä Kesäyön unelma. Ohjaaja Satu Säävälän mukaan tarina on tuotu reippaasti nykyaikaan.
- Ei se mitään jumalan sanaa ole vaan komediaa! Rakkaus ja mustasukkaisuus ovat ikuisia aiheita. Tunnekuohuissaan ihmiset tekevät mitä hulluimpia tekoja, intohimo ja rakkaus saavat ihmiset ihan pöljiksi, Säävälä remahtaa nauramaan.
Lavalle nousee kesän näytöksissä esimerkiksi keijukaisia ja bändi avaruudesta. Runsas puvustus, uudistetut lavasteet ja näytelmän sovitukseen ihastuneet näyttelijät saavat katsojan mielikuvituksen laukkaamaan.
Minun Puckini on kujeileva, adhd ja ilkurinen keppostelija. Vähän siinä on myös turhapuromaista naustennaurattajaa.
Ilkikurista faunia Puckia näyttelevä Kalle Sulalampi luonnehtii esityksen tunnelmaa satumaiseksi. Erityiskehut hän antaa naurahtaen puvustukselle. Hänen roolihahmonsa tosin esiintyy pelkissä housuissa ja hanskoissa.
- Puckia ovat näytelleet monet, joten oman näköisen hahmon tekeminen oli haaste. Minun Puckini on kujeileva, adhd ja ilkurinen keppostelija. Vähän siinä on myös turhapuromaista naustennaurattajaa, hän kertoo.
Keijukaisten kuningatarta Titania esittävä Lumikki Kouki kuvailee hahmonsa olevan äärimmäisten tunnetilojen ihminen.
- Hän menee laidasta laitaan kuten nainen yleensäkin. Ikääkin on hänelle jo tullut, on kuumia aaltoja, joten ei voi aina tietää, mitä tapahtuu.
Ohjaaja Satu Säävälä kuvailee sovitustaan Kesäyön unelmasta koko perheen musiikkinäytelmäksi.
- Lapsetkin tykkäävät, sillä teemme rehellistä, isoa komiikkaa. Aikuisille on omaa huumoria, mutta ei tule tilanteita, joissa lapset ihmettelevät, miksi muut nauravat. Rakastuneet ovat naurettavia.
Kesäyön unelma saa ensi-iltansa 27. kesäkuuta. Näytökset jatkuvat elokuun alkuun asti.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
