Näköalapaikalla Savon Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Alho-Törrönen
Näköalapaikalla Savon Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Alho-Törrönen kertoo, kuinka järjestö toimii kolmella eri tasolla. Tieto kulkee aina paikallisyhdistyksiltä Savon Yrittäjien kautta valtakunnalliselle tasolle. - Näin yrittäjien mielipide saadaan hyvin kuuluville ja kannanotoilla on painoarvoa, Alho-Törrönen kommentoi.
Savon Yrittäjät haluaa auttaa paikallisia yrittäjiä yli taantuman. Yksikään ei huku -teema tuodaan tutuksi yrittäjille tulevan syksyn aikana. Palkattu projektipäällikkö Kai Kolehmainen odottaa, että yhteydenottoja tulee syksyn myötä enemmän. Heinäkuuhun mennessä keskusteluja on käyty muutaman yrittäjän kanssa.
Sirpa Alho-Törrönen on toiminut Savon yrittäjien puheenjohtajana vuoden alusta lähtien.
Yrittäjänä hän on toiminut jo vuosikymmenet. Oma yritys, Anacom Henkilöstövalmennus, on toiminut jo yli kaksikymmentä vuotta. Sirpa Alho-Törrönen on yrityksen toimitusjohtaja, mutta tekee edelleen myös työtä valmentajana.
Koulutukseltaan Sirpa Alho-Törrönen on kasvatustieteiden kandidaatti ja työnohjaaja. Intohimoinen opiskelija valmistuu piakkoin psykoterapeutiksi.
Sirpa Alho-Törrösellä on yrittäjäpuolison kanssa kolme aikuista, vahvasti yrittäjyyteen suuntautunutta, lasta.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Nokian osakkeen puoliintumisnopeus kiihtyy
Nokian osakkeen arvosta on kadonnut 50 prosenttia kolmessa kuukaudessa. Yhtiö kertoo lähiaikoina uusista säästötoimistaan, joista eivät vielä tiedä edes pääluottamusmiehet.
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
