Etelä-Savo |

Nälkälinnanmäki -Seura haluaa hillitä rakentamista

Nälkälinnanmäki -seura haluaa hillitä rakentamista Savonlinnan kirjastoa ympäröivässä puistossa. Kirjasto muuttaa ensi vuonna uuteen toimitaloon ja nykyisen tontin käyttö tulee pian esille kaupungin luottamuselimissä.

Nälkälinnanmäellä sijaitsee Savonlinnan ensimmäinen julkinen puisto.
Nälkälinnanmäellä sijaitsee Savonlinnan ensimmäinen julkinen puisto. Kuva: Paavo Koponen / Yle

Nykyisen kirjaston rakennusala on 1500 kerrosneliömetriä. Nälkälinnanmäki -seura vetoaa kaupunginhallitukseen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaan, jotta rakennusoikeus rajattaisiin kahteen tuhanteen kerrosneliömetriin. Se säilytäisi turvaisi kaupungin vanhimman yleisen puiston, mutta antaisi tilaa lisärakentamiselle.

Aikaisemmin Nälkälinnanmäki -Seura vastusti hanketta, jossa puisto olisi myyty ja rakennettu täyteen kerrostaloja. Hanke kaatui, kun myös kaupunginvaltuusto asettui sitä vastaan.

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Kristiina Järvenpää

Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa

Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä