Oulu |

Namusetäilmoitukset usein perättömiä

Poliisi rauhoittelee Oulussa lasten ahdistelusta syntynyttä keskustelua. Viranomaiset ovat tarkastaneet viime aikoina neljä tapausta, joista kaikki ovat osoittautuneet aiheettomiksi. Varsinkin Facebookissa on varoiteltu tänä syksynä vanhempia autoilijoista, jotka houkuttelevat pieniä koululaisia kyytiin.

Rikosylikomisario Kari Rantasen mukaan tapauksista on muodostunut lumipalloilmiö. Rikostutkinnassa ei ole yhtään tapausta, eikä yksikään syksyn ilmoitetuista tapauksista ei ole yltänyt fyysiseen kontaktiin.

- Joissakin tapauksissa on kerrottu, että lasta olisi houkuteltu auton kyytiin. Siinä ei sinänsä mikään rikos täyty, rikosylikomisraio Kari Rantanen Oulun poliista sanoo ja lisää, ettei myöskään ole rikos jututtaa toista ihmistä.

Poliisi on saanut syksyn aikana ilmoituksia lasten houkuttelijoista. Muutamissa tapauksissa poliisipartio on päässyt tarkistamaan tilanteen ripeästi. Kaikki osoittautuivat aiheettomiksi.

Rantasen mukaan lapset ovat myöntäneet kahdessa tapauksessa, että kysymyksessä on ollut mielikuvituksen tuote tai keksitty asia. Yhdessä tapauksessa hiljaa liikkuneessa autossa omakotirakentajaperhe oli katselemassa pihoja saadakseen ideoita. Poliisin tarkistamassa neljännessä tapauksessa kyseessä oli työtehtävissä liikkunut mies.

Ongelmana havaintojen hataruus

Rikosylikomisarion Kari Rantasen mukaan huhujen jyllääminen saattaa karata käsistä ja herättää pelkoja sekä vanhempien että lasten keskuudessa.

- Tässä voidaan tavallaan ajautua tilanteeseen, jossa aletaan pelätä jo omaa varjoa, Rantanen luonnehtii.

Rantanen korostaa terveen ja asiallisen suhtautumisen merkitystä.

- Lapsille on hyvä tehdä selväksi tietyt pelisäännöt. Yksi on se, ettei tuntemattoman henkilön matkaan mennä. Jos sellaista ilmenee, tilanteesta on lähdettävä pois joko kodin tai muiden aikuisten suuntaan.

Rikoskomisarion mukaan tämäntyylisiä ilmoituksia tulee poliisille aika ajoin.

- Ongelma niissä on se, että ne tulevat viikon tai kahden viiveellä. Myös ilmoitustiedot ovat hataria, esimerkiksi tuntomerkit ja rekisterinumero puuttuvat, rikosylikomisario Kari Rantanen kertoo.

Lähteet:
YLE Oulu / Tiina-Leena Kurki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä