Narkolepsiaperheitä yhä löysässä hirressä
Ensimmäiset korvaukset sikainfluenssarokotteen aiheuttaman narkolepsian hoitokuluista ja haitoista on maksettu. Lääkevahinkovakuutuspooli on päättänyt maksaa korvauksia 78 sairastuneelle. Jämsäläisen Päivi Ketolaisen lapsi on yksi narkolepsiaan sairastuneista, mutta perhe odottaa yhä korvauspäätöstä.
Päivi Ketolainen kertoo, että arjen pyöritys narkolepsiaperheissä on varsin haastavaa ja hän toivoo, että edes korvausasiat voitaisiin hoitaa perheitä kunnioittaen kuntoon.
- Me ollaan siinä reilun kolmenkymmen perheen joukossa, jotka on jätetty löysään hirteen odottamaan, mitä lääkevahinkovakuutuspooli meille sanoo ja minkälaisen päätöksen tekee, sanoo Ketolainen.
Narkolepsia on parantumaton sairaus, joka voi vaikuttaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen monella tavalla.
- Olen peräänkuuluttanut tässä moraalista vastuuta. Asiaa ei ole alusta asti kunniallisesti hoidettu. Ensimmäisten tapausten tullessa ilmi vanhempien mielenterveyttä jopa epäiltiin eikä lasten oireita otettu vakavasti. Ja tämä korvausmoka on toinen - vieläkään ei kaikkiin sairastuneisiin suhtauduta asiallisesti samalta viivalta. Nyt pitäisi korvata se mikä on mahdollista eikä enää kiusata ihmisiä, koska arjen pyöritys on tosi vaikeaa ihan jokaisessa narkolepsiaan sairastuneen perheessä.
Kaikki muuttui
Päivi Ketolaisen mukaan heidän perheessään lapsen sairastuminen muutti radikaalisti koko perheen elämää. Poika tarvitsee jatkuvaa huomiota ja Ketolainen itse on muun muassa joutunut luopumaan osittain työstään. Lapsi kärsii hyvin monenlaisista oireista.
- Sairaus ilmeni ensin mahdottomana väsymyksenä ja nukahteluna. Lihasvoima menee myös ja aikaa myöten on tullut lisää oireita. Mieliala on maissa, on ärtyisyyttä ja hermostuneisuutta. Koulu tuottaa hankaluutta, koska väsymys vie voiton kaikesta muusta, kuvailee Ketolainen.
Äitinä Ketolainen kantaa suurta huolta pian 12-vuotiaan poikansa tulevaisuudesta.
- Jos ajatellaan, että lapsi ei pysty käymään koulua eikä hankkimaan ammattia ja elämä on aika lailla pilalla, niin minusta nyt tarjotut korvaussummat ovat naurettavia. Näen tulevaisuuden epävarmana. Tässä ei uskalla katsoa kovin pitkälle - me mennään päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.