Kulttuuri |

Nasa listasi kaikkien aikojen surkeimmat scifielokuvat

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on julkaisut listan kaikkien aikojen surkeimmista ja realistisimmista scifielokuvista. Huonoimmaksi tieteiselokuvaksi Nasa nimeää toissa vuonna tehdyn 2012-elokuvan, kertoo sanomalehti The Sunday Times. John Cusackin tähdittämä, maailmanlopusta kertova elokuva on Nasan tiedemiesten mukaan absurdein koskaan tehty tieteiselokuva.

John Cusack näyttelee tieteiselokuvassa "2012".
Kuva: Buena Vista International Finland

Elokuvassa auringonpurkausten maapallolle tuomat neutriinohiukkaset kuumentavat maapallon ytimen aiheuttaen maanjäristyksiä ja tsunameja sekä mannerlaattojen liikkeiden nopeutumisen. Nasan mukaan tapahtumaketju on tieteellisesti mahdoton.

Nasa on joutunut elokuvan vuoksi perustamaan erityisen internetsivuston, jolla se rauhoittelee maailmanlopusta huolestuneita ihmisiä.

Avaruushallinnon laatimalla surkeiden elokuvien listalla ovat myös muun muassa Ytimessä, Armageddon, Tulivuori ja Ketjureaktio. Huonoimmat scifielokuvat on tehty vuosina 1996 - 2009.

Parhaimmaksi tieteiselokuvaksi Nasa listaa puolestaan vuonna 1997 valmistuneen Gattaca-elokuvan. Seuraavana listalla on samana vuonna tehty Ensimmäinen yhteys. Muut kärkisijat synninpäästön saavien elokuvien listalla menevät vuosikymmeniä sitten tehdyille elokuville. Listalla ovat muun muassa vuonna 1927 tehty Metropolis, vuonna 1951 valmistunut Päivä jona maailma seisahtui ja vuonna 1929 tehty Matka kuuhun.

Avaruushallinto Nasa on ollut mukana useiden Hollywood-elokuvien, kuten Armageddonin, tuotannossa, mutta katuu nyt osallisuuttaan tieteen väärinkäytössä. Osa Nasan tutkijoista on kieltäytynyt yhteistyöstä epärealistisina pitämiensä elokuvatuotantojen kanssa.

Nasan asiantuntijat järjestivät vast'ikään Kaliforniassa tieteiselokuvia käsittelevän kokouksen, jossa he esittivät Hollywoodin elokuvayhtiöille toiveen, että nämä tekisivät jatkossa realistisimpia tieteiselokuvia.

Kommentoi aihetta

(36 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Kypsä Arska

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sama linja kun pätee muutoinkin höttöjuonellisiin erikoistehoste-esittelyihin.

Ennenvanhaan kun oli pakompi keksiä hyviä juoniakin elokuviin (sekä myös kirjoihin)...



Luolamies

Ilmoita asiattomasta kommentista

NASA voisi kommentoida myös raamattua, koraania, Grimmin satuja, tuhannen ja yhden yön satuja sekä Kalevalaa niissä esiintyvien tieteen vastaisten kohtausten takia. Onneksi tieteilijät eivät edusta koko ihmiskuntaa koska muuten tämä olisi mahdoton paikka elää, aina pitäis miettiä onko tämä tai tuo just heidän mielensä mukaista. Ja onneksi on aina myös niitä jotka yrittävät keksiä asioita ilman etukäteisoletuksia - muuten olisimme edelleen luolissa hakkaamassa vaimoja nuijalla.


EräsTeräs

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sosiaali ja terveysministeriö voisi kieltää kauniit ja rohkeet ym. emmerdale sonnan, jossa kaikki nai kaikkia ja kaikki on sukua toisilleen xD



Muumipeikko ja pyrstötähti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nasa on laajentanut toimintaansa elokuvabisnekseen. Taitaa mennä kyvyt hukkaan - puolin ja toisin.

Hyvä elokuva kaipaa myös mielikuvitusta, ei pelkkää realismia, jos ei sitten tavoitteena ole tehdä dokumenttielokuvaa. Elämä itsessään on niin realistista, että tuskin monikaan vaivautuu katsomaan vastaavia filmejä elokuvateatteriin.


Norman

Ilmoita asiattomasta kommentista

Oli odotettavissa, että NASAn hyväksymien elokuvien listalla on joko avaruusolentoja (Ensimmäinen yhteys, 2001 Avaruusseikkailu), tekoälyä (Blade Runner, The Matrix, 2001 As.) tai tulevaisuuden yhteiskuntamalleja (Gattaca, Metropolis) käsittelevät leffat joiden aihealueet ovat vielä täyttä jossittelua ja täten niissä on enemmän liikkumavaraa.

Veikkaan kuitenkin, että sadan vuoden päästä myös näiden elokuvien naiiville sisällölle nauretaan samoin kuin esimerkiksi omalla tavallaan legendaariselle The Core -elokuvalle joka mielestäni on jopa 2012 -elokuvaakin naurettavampi.




Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä