Navigaattori kierrätti palokuntaa turhaan 20 kilometriä Jämsässä
Navigaattori opasti tiistaina Korpilahden palopäällikön väärään osoitteeseen Jämsässä Keski-Suomessa. Myös säiliöauto ja miehistöauto ajoivat ylimääräisen lenkin palopaikalle. Suunnistusvirhe saattoi johtua myös kartassa olevasta virheestä.
Omakotitalon palossa kuoli kaksi ihmistä. Längelmäeltä saapunut vapaapalokunnan auto ajoi palopaikalle Päijäläntielle lyhintä reittiä ensimmäisenä. Vapaapalokunnan autosta loppui vesi ennen säiliöauton saapumista, ja viereiseen järveen jouduttiin tekemään avanto veden ottamista varten.
Korpilahden aseman palopäällikön Seppo Hormalaisen navigaattori ohjasi ensin Päijäläntien väärään päähän, arviolta kahdeksan kilometrin päähän palopaikasta. Hormalaisen mukaan navigaattori ei tunnistanut Päijäläntietä Jämsän alueella, vaan ohjasi Kuhmoisten puolella olevaan samaan osoitteeseen.
- Sinänsä asialla ei ollut merkitystä, koska siellä oli Kuhmoisten paloaseman palopäällikkö paikalla aika lailla alusta lähtien, Hormalainen kertoi YLE Uutisille.
Hormalaisen mukaan talo oli palokunnan saapuessa täydessä tulessa, eikä ihmisiä olisi voitu pelastaa, vaikka kaikki autot olisivat tulleet paikalle suorinta reittiä.
Korpilahden palopäällikkö ja Hallista tullut säiliöauto kiersivät navigaattorien opastamina Länkipohjan ja Päijälän kylän kautta, kun parikymmentä kilometriä lyhyempi reitti olisi kulkenut idempää Ouninpohjan kautta. Hormalaisen matkaan kului tunti.
Myös Kuhmoisista tullut miehistönkuljetusauto suunnisti Hormalaisen mukaan ensin väärin.
- Sekään ei tullut suorinta tietä, Hormalainen sanoo.
Virhe oli kartassa?
Keski-Suomen pelastusjohtajan Simo Tarvaisen mukaan Kuhmoisten miehistöauto ajoi oikealle tielle, mutta "väärästä päästä".
- Ei ole monen minuutin asiasta kyse, Tarvainen sanoo.
Suunnistusvirhe saattoi johtua myös kartassa olevasta virheestä. Palokohteen numero oli 101.
Päijäläntie, jonka varressa palopaikka sijaitsee, kulkee suurimmaksi osaksi entisen Längelmäen kunnan, nykyisen Jämsän alueella. Osa tiestä kulkee puolestaan Kuhmoisissa. Nähtävästi talonumerot oli määritelty tien molemmista päistä, eli kummankin kunnan alueella erikseen.
Samaa numeroa ei saisi olla tien molemmissa päissä. Pelastuslaitoksen käyttämät kartat perustuvat kuntien antamiin tietoihin. On epäselvää, kuinka kauan mahdollinen karttavirhe on ollut olemassa.
Hätäkeskus selvittelee nyt paloautojen harhailuun johtaneita syitä.
Palopäällikkö: Kuntaliitokset haittaavat navigaattorien käyttöä
Päijäläntie, jonka varressa palopaikka sijaitsee, kulkee suurimmaksi osaksi entisen Längelmäen kunnan, nykyisen Jämsän alueella. Osa tiestä kulkee Kuhmoisissa.
Längelmäki liitettiin vuonna 2007 Jämsään ja Oriveteen. Hormalaisen käsityksen mukaan navigaattoreita oli päivitetty kuntaliitoksen jälkeen.
- Ei vaan ole päivittynyt, hän toteaa.
Alueella on tapahtunut kuntaliitoksia sen jälkeenkin. Tämän vuoden alusta Korpilahti ja Jyväskylän maalaiskunta liitettiin Jyväskylään. Sen jälkeen navigaattorin käytössä Hormalaisella on ollut vaikeuksia.
- Minä en ole saanut navigaattoria pelaamaan muuten kuin siten, että kirjoitan aina Korpilahti ja osoitteen. Sitten se vie. Jos kirjoittaa postinumeron, niin kuin sen pitäisi toimia, navigaattori sekoaa matkalla välittömästi.
Palokunnan tiistaisista navigaattoriongelmista Jämsässä kertoi ensin sanomalehti Keskisuomalainen verkkosivuillaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Yksi kuollut Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kahdeksan tai yhdeksän ihmistä on loukkantunut, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.