Neljän kopla eli Pro Hämeenlinna kokosi voimansa kuntavaaleihin
Neljä poliittista pienryhmää lähtee yhteisvoimin haastamaan vaaleissa Hämeenlinnan kunnallispoliittisen sosialidemokraatit - kokoomus akselin.
Suomen Keskusta, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto ja Suomen Kristillisdemokraatit ovat muodostaneet Pro Hämeenlinna -koalition. Keskustan Hannu Kärpänen, Vasemmistoliiton Ritva Oinonen, Perussuomalaisten Antero Niemelä ja Kristillisdemokraattien Teija Arvidsson vakuuttavat nousevansa syksyn kuntavaaleissa Hämeenlinnan suurimmaksi ryhmäksi.
Keskustan Hannu Kärpänen arvioi, että ryhmä voisi kerätä kaksikymmentä tai jopa 21 valtuustopaikkaa Hämeenlinnan 59-paikkaisesta valtuustosta.
Syksyn vaaleissa kukin pienpuolue menee vaaleihin silti omilla listoillaan, mutta pienryhmät muodostavat vaalien jälkeen teknisen vaaliliiton varmistaakseen edustuksensa lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa. Ryhmiä huolestuttaa etenkin Hämeenlinnan kunnallistalouden huono tila, tilaaja-tuottaja mallin soveltaminen sekä suurimpien ryhmien sosialidemokraattien ja kokoomuksen ylivalta päätöksenteossa.
Pro Hämeenlinna koalitio houkutteli pitkin talvea mukaansa myös Hämeenlinnan vihreitä. Nämä eivät kuitenkaan lähteneet, vaan menevät vaaleihin omana listanaan. Vihreät sanovat katsovansa vaalien jälkeen tilanteen uudelleen, ja tarvittaessa liittoutuvansa vaikutusvaltansa varmistamiseksi. Lähimmät kumppanit vihreille ovat Kokoomus tai SDP. Perussuomalaiset puolestaan tuntuvat vihreistä niin eri aatemaailmaa edustavilta, että samaan koalitioon ei mahduta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.