Keski-Pohjanmaa |

Nenäpäivänä ovet auki ja hymy herkässä

Nenäpäivä 2010 näkyy Keski-Pohjanmaalla muun muassa lipaskeräyksinä, suurena haastekonserttina ja avoimina ovina YLE Keski-Pohjanmaan Kokkolan toimituksessa. Perjantaina 5.11. kannattaa siis olla kuulolla - tai paikalla!

Uutispäällikkö Jukka-Pekka Tyhtilä Nenäpäivän asussa, punaisessa peruukissa ja klovninenässä Nenäpäiväilmapallojen ympäröimänä
Uutispäällikkö Jukka-Pekka Tyhtilä näyttää Nenäpäivä-hengen mallia. Kuva: YLE / Tuuli Kuismin

YLE Keski-Pohjanmaassa avointen ovien päivää vietetään kello 10-17. Päivän aikana pääsee tutustumaan radio- ja televisiotyöhön sekä internetin tekemiseen. Samalla voi tuoda vaikka oman Nenäpäivä-haasteensa ja lukea sen suorassa lähetyksessä!

Lipaskeräyksiä päivän aikana toteutetaan Kokkolassa; Vetelissä, Ylivieskassa ja Haapajärvellä yhteistyöhön liittyneet Lionsit keräävät jo aiemmin viikolla.

Päivän lähetyksissä kuulemme muun muassa, millaista on suomalaisen lähetystyöntekijän arki Etiopiassa ja millaisena Kenian terveydenhuollon tilaa pitää Kokkolassa kaksi vuotta opiskellut nuori kenialaisnainen. Soitamme myös juuri Afrikasta palanneelle UNICEFin Kokkolan-osaston puheenjohtajalle.

Nenäpäivänä tehdään yhdessä hyvää, hyvässä hengessä ja ilmapalloja poksautellen. Tule mukaan!

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä