Oulu |

Netti hysterisoi odottavia äitejä

Neuvolaan soittaa päivittäin raskaana olevia naisia, jotka ovat hätääntyneet internetin keskustelupalstojen jutuista. Paniikkia aiheuttavat esimerkiksi pelko listeriabakteerista ja pellavansiementen kadmiumpitoisuus.

Kuva: YLE / Antti Eintola

Terveydenhoitaja Kaarina Vehkaperä Meri-Oulun neuvolasta ihmettelee, mihin maalaisjärki on kadonnut, kun naiset uskovat kaiken, mitä internetistä lukevat. Hän vastaa päivittäin odottavien äitien paniikkisoittoihin, joissa naiset ovat lukeneet internetistä ruokien vaarallisuudesta

Oululainen esikoistaan odottava Niina Alaniemi vierailee säännöllisesti keskustelupalstoilla. Niina on löytänyt palstoilta hyvien neuvojen lisäksi paljon villejä huhuja ja uskomuksia. Vertaistukea jaetaan auliisti jo ennen raskautta.

- Esimerkiksi greippimehua päivittäin juomalla tulee helpommin raskaaksi, kun se vaikuttaa limakalvoihin niin, että siittiöt pystyvät liikkumaan paremmin, Niina pudistelee päätään, mutta myöntää, että hetken aikaa ajatteli kokeilevansa konstia itsekin.

Muita '"varmoja" konsteja tulla raskaaksi on syödä foolihappoa, papaijaa, harrastaa seksiä joka toinen päivä tai pelkästään ovulaation aikana ja välttää saunaa.

Vaara vaanii kaikkialla

Raskaana oleville annetaan neuvolasta lista vältettävistä ruoka-aineista. Listassa mainitaan muun muassa maksa ja sisäveden kalat, joita niitäkin voi syödä vähissä määrin. Oikea tieto hukkuu helposti netin hurjana pyörivään huhumyllyyn.

- Nainen saattaa sitten mennä paniikkiin, kun on syönyt leipää, jossa on pellavansiemeniä. Oikeasti siemeniä pitäisi syödä kourakaupalla, että niiden sisältämä kadmium olisi haitaksi, terveydenhoitaja Kaarina Vehkaperä kertoo.

Pellavansiemenkohu on pientä listeriahysterian rinnalla. Listeriabakteereita tuntuu netin mukaan kuhisevan kaikkialla, vaikka listerioosiin sairastuu Suomessa vuosittain 20 - 50 henkilöä.

- Kuulostaa siltä, että kaikkea pitää varoa ja ruoka pitää suunnilleen desinfioida ennen kuin sitä uskaltaa syödä, Niina sanoo. Listeriavaara ei ole saanut Niinaa välttämään ruoka-aineita, mutta sen verran nettihuhuista on tarttunut häneenkin, että hän pesee kasvikset tavallista tarkemmin ja valitsee elintarvikkeet huolella.

Kissanomistajat käyvät kuumaa keskustelua toksoplasmoosista, ulosteessa elävien loisten aiheuttamasta taudista, joka aiheuttaa sikiölle elinvaurioita. Sairauden pelossa jotkut odottavat naiset ovat luopuneet lemmikistään.

Niinalla on laskettuun aikaan vielä neljä kuukautta, mutta hän on jo vilkaissut, millaista keskustelua synnytyksen ympärillä käydään.

- Jotkut miettivät, voiko synnyttämään mennä housut jalassa. Siellä keksitään synnytystelttaa tai synnytyshousuja, ettei kätilö pääsisi näkemään intiimipaikkoja.

Lähteet:
YLE Oulu / Kati Jurkko

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä