Ulkomaat |

Netti sanomalehtiä suositumpi uutislähde Yhdysvalloissa

Internet on ohittanut sanomalehdet uutislähteenä Yhdysvalloissa, paljastaa tuore tutkimus. Internet on yhdysvaltalaisille sanomalehtiä tärkeämpi uutislähde niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin uutisten osalta.

Televisio on kuitenkin säilyttänyt asemansa suosituimpana uutislähteenä, ilmenee Pew-tutkimuslaitoksen tekemästä kyselystä. Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista lähes 1 500 ihmisestä kertoi katsovansa uutisia televisiosta.

Internetistä uutisia seurasi 40 prosenttia ja sanomalehdistä 35 prosenttia vastaajista. Syyskuussa 2007 internetistä uutisia seurasi 24 prosenttia vastaajista, sanomalehdistä taas 34 prosenttia.

Nuorten, alle 30-vuotiaiden vastaajien kohdalla internet kilpailee television kanssa tärkeimmän uutislähteen asemasta, sillä kumpaakin seurasi 59 prosenttia vastaajista.

Internetin suosio uutislähteenä nuorten keskuudessa oli kasvanut reilun vuoden takaisesta, sillä syyskuussa 2007 68 prosenttia nuorista ilmoitti seuraavansa uutisia televisiosta ja 34 prosenttia internetistä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma aiheesta klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä