Kotimaa |

Netti vei kirjastosta joka neljännen lainaajan

Kirjastojen lainausmäärät ovat ajautuneet pitkään laskuun internetin aikakaudella. Tilalle yritetään markkinoida toinen toistaan kirjavampia palveluita.

Kuopion kirjaston musiikkiosasto
Etenkin musiikkiosastot ovat menettäneet lainaajia. Kuva: YLE / Antti Karhunen

Kirjastot joutuvat laajentamaan toimintaansa ennestään tuntemattomille alueille perinteisen lainaustoiminnan hiipuessa. Opetusministeriön mukaan esimerkiksi pohjoissavolaisissa kirjastoissa lainausmäärät ovat laskeneet kymmenenä vuotena peräkkäin.

Vuodesta 2002 lainaukset ovat pudonneet jopa neljänneksellä. Tuona vuonna Pohjois-Savon kirjastoista lainattiin yhteensä 6,1 miljoonaa teosta. Vuonna 2011 vastaava määrä oli 4,6 miljoonaa.

- Ainahan sanotaan, että netti vie asiakkaita, mutta on meillä edelleen paljon sellaisia aktiivisia kirjastonkäyttäjiä, jotka lukevat tosi paljon. Luulen, että sellaisten käyttäjien määrä on vähentynyt, jotka käyvät kirjastossa silloin tällöin, arvelee Kuopion kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Liisa Rossi.

Internetin tuoma murros on karkottanut kirjastoista etenkin musiikkiosastojen asiakkaita. Pohjoissavolaisissa kirjastoissa äänitteiden lainaukset ovat käytännössä puolittuneet kymmenessä vuodessa. Toisaalta myös nopean tiedonhaun tarpeessa olevat käyttäjät, kuten koululaiset, ovat vähentyneet.

Pitää olla ennustajaeukko

Kirjastoissa huolena on, että lainaajien vähentymistä käytetään perusteena määrärahojen leikkaamiseen. Kuopion kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Liisa Rossi puolustaa kirjastoja sillä, että ne ovat luoneet tilalle toisenlaisia palveluita, jotka eivät näy lainaustilastoissa.

- Meillä on esimerkiksi ollut tosi paljon kirjavinkkausta, ja sillä on ollut kova kysyntä. Verkkokirjaston puolella kävijämäärät ovat nousseet paljon ja yritämme myös kehittää tapahtumia, joilla saataisiin ihmisiä kirjastoon ja käyttämään palveluita, Rossi luettelee.

Monissa kirjastossa on kokeiltu liikuntavälineiden ja pelien lainaamista; Kuopion kirjastosta on puolestaan lainattu jopa eläviä keskustelukumppaneita.

Rossin mukaan ala on muuttunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana niin nopeasti, että kirjastoväeltä vaadittaisiin jo hiukan ennustajaeukon vikaa. On vaikea arvioida, mitä kaikkea kirjastoissa tehdään kymmenen tai viidenkin vuoden kuluttua.

- Perinteinen paperikirja ei hirveän nopeasti häviä, mutta sen rinnalle tulee kaikennäköistä muuta, mitä ihmiset tulevat kysymään kirjastoista. Sitten pitää vain löytää kultainen keskitie, miten asiakkaita palvelee parhaiten.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä